Opiskelijoiden SM-kilpailut

Liikunnan Riemun järjetämien OSM-kilpailujen virallinen sivusto.

Liikunnan Riemu on ollut useana vuonna järjestämässä Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) koordinoimosmia opiskelijoiden SM-kilpailuja, jotka on tarkoitettu kaikille korkeakouluopikelijoille (AMK ja yliopisto). OSM-kilpailuissa järjestetään aina kaksi sarjaa; kilpasarjassa taistellaan virallisista opiskelijoiden SM-mitaleista, kun taas rentosarjassa osallistumiskynnys on matalampi ja tärkeintä on hauskanpito. Riemu on saanut kiitosta järjestelyistään ja tulee jatkossakin hakemaan OSM-kilpailujen järjestämisoikeuksia.

Pesiksen OSM-kisat

Opiskelijoiden pöytätenniksen SM-kilpailut lauantaina 23.4.2016

Pingiskeskus on turnauksen pääyhteistyökumppani. Ilmoittautumalla OSM-kisoihin saat loistavan tarjouksen Suomen parhaaseen pöytätenniskauppaan!

Kysyttävää? Ota yhteyttä!

13 + 4 =

Turnauspaikka

Kartta

 Sosiaalinen media

Aiemmat OSM-kilpailut

AIEMMMAT RIEMUN OSM-KILPAILUT

PADEL 19.-20.9.2015

SALIBANDY 18.-19.4.2015

PÖYTÄTENNIS 11.4.2015

2014

Vuonna 2014 Riemu järjesti salibandyn ja pöytätenniksen OSM-kilpailut. Kisoihin saapui yli 300 osanottajaa eri puolilta Suomea. Kisat pidettiin kolmipäiväisinä 18.-20. huhtikuuta. Linkkinä olevalta Youtube-kanavalta löytyy kaikkien kilpasarjojen mitalipelit, haastatteluja ja ennakkovideoita. Raportti ja tulokset Kisaennakko Facebook Twitter Youtube

2013

Riemun järjestämät kuuden lajin kilpailut olivat historian suurimmat OSM-kilpailut. Liikuntatieteellisen tiedekunnan 50-vuotisjuhlan kunniaksi Riemu sai järjestettäväkseen kisat, jotka keräsivät yli 600 osallistujaa. Yhdeksän päivää (20.-28.4.) kestäneissä kisoissa lajeina olivat jalkapallo, futsal, salibandy, pöytätennis, squash ja sulkapallo. Huikean viikon aikana nähtiin myös muun muassa kolmet kisabileet. Kaiken kaikkiaan kisat onnistuivat loistavasti ja tarjosivat osallistujille liikunnan riemua parhaimmillaan. Kisasivut Facebook