Riemun futsal-miehet kiittävät kaudesta 2016-2017 – yhteenveto

Ensi kaudeksi muutoksia tulee väistämättä. Ainakin Vähäkoitti muuttaa pois Jyväskylästä, joten valmennusvastuu siirtyy jälleen uusiin käsiin. Pelaajarunko pysyy kuitenkin kasassa oletettavasti melko hyvin. Lisäksi joukkueessa saatetaan nähdä mielenkiintoisia paluumuuttajia. Ja taas jäätyy lampi. Eikä Törmänen luultavasti vieläkään muistanut ilmoittautua päättöharjoitteluun. Ei siis hädän päivää! Ensi kaudella mitalipeleihin!

Leijona säilytti kotietunsa puolivälieräsarjassa viikonloppuna – kaikki kuitenkin auki 3. pelin alla

“–Runkosarjassa toiseksi sijoittunutta Leijona Futsalia kahdeksannelta ja viimeiseltä “seediltä” puolivälieräsarjan kahdessa ensimmäisessä ottelussa haastamaan lähtenyt Riemu oli runkosarjan kahden viimeisen pelin hurmostilan saattelemana saanut alleen hyvän treeniviikon ja lähti tosissaan haastamaan akaalaisia myös vieraissa. –“

Riemu jatkaa matkaansa kohti playoff-huumaa!

Riemu pelasi kokonaisuudessa erittäin lupaavan ja tasaisen ottelun käyttäen kaikkia kolmea kentällistään. Myös yleisöä on syytä kiittää! Derbyjä lukuunottamatta selvästi kauden ennätysyleisö antoi pelaajille virtaa tärkeässä paikassa. Riemun playoff-vastustaja tulee selviämään maanantaina. Saapi nähdä minkälaiseen lentoon sekä joukkue että yleisö pääsevät playoff-karkeloissa!

Riemulla edessä “kuolemanottelu” Ruutupaitoja vastaan

Riemu kohtaa runkosarjan toiseksi viimeisessä ottelussa Ruutupaidat Vaasasta. Taistelu pudotuspeliviivan ja putoamiskarsinnan välillä käy kiihkeämpänä kuin vuosiin, joten lauantain ottelusta ei todella panosta puutu. Viimeisestä playoff-paikasta kamppailevat sekä Riemu että Ruutupaidat ja lisäksi PP-70, jonka Riemu saa vastaansa viikon päästä runkosarjan päätöskierroksella.

Nordean tammikuun Riemu-hetki: Sakari Holopaisen huikea volleymaali Derbyssä!

No voittohan tuosta matsista on tässä pääasia. Kyllähän noi derbyvoitot maistuu ihan eri tavalla, kun muut runkosarjanpelit. Tää kotiderby oli taas vaihteeksi sellainen trilleri, että menee oman urheilu-uran top-3 ihan heittämällä! Maaleja on aina kiva tehdä, mut ei tollasia suonenvetoja satu ihan joka päivä, joten nättiä että kolahti tälläseen peliin.