FC Liikunnan otteluohjelma selvillä

Myöhään lauantai-iltana Suomen aikaan suoritettiin Coimbrassa arvonta, joka antaa suunnan turnaukselle. FC Liikunta oli ennen turnausta rankattu kuudenneksi aikaisempien kisojen menestyksen perusteella. Juuri ennen arvontaa kävi ilmi, että Turkin edustaja Adnan...

Riemu-Gaala 2017: Ehdokkaat ja äänestysohjeet

Riemu-Gaalaa juhlistetaan tänä vuonna 18. huhtikuuta juhlallisissa puitteissa Paviljongissa. Gaalassa nautitaan hyvästä ruokaa, hienoista esityksistä ja mainiosta seurasta sekä palkitaan vuoden aikana ansioituneita ihmisiä. Jokainen jaosto palkitsee yhden henkilön omistaan ja tämän lisäksi jaossa on kuusi erikoispalkintoa.

Leijona säilytti kotietunsa puolivälieräsarjassa viikonloppuna – kaikki kuitenkin auki 3. pelin alla

“–Runkosarjassa toiseksi sijoittunutta Leijona Futsalia kahdeksannelta ja viimeiseltä “seediltä” puolivälieräsarjan kahdessa ensimmäisessä ottelussa haastamaan lähtenyt Riemu oli runkosarjan kahden viimeisen pelin hurmostilan saattelemana saanut alleen hyvän treeniviikon ja lähti tosissaan haastamaan akaalaisia myös vieraissa. –“