Jyrki Filpun sanoin: ”Itku tulee”. Riemu ei päässyt vielä lauantaina riemuitsemaan pudotuspelipaikasta, vaan Sievi FS raapi putoamiskamppailuunsa tarvitsemansa pisteet voittamalla ottelun lukemin 6-3 (1-2). Tasaisen, mutta kuitenkin isännille kääntyneen ottelun maalikooste on nähtävissä osoitteesta https://www.youtube.com/watch?v=35iEPqfz-Tk. Tappiosta huolimatta Riemun playoff-paikka varmistui sunnuntaina, kun takana jahdannut JoSePa hävisi oman ottelunsa eikä enää pysty matemaattisestikaan kirimään Riemun ohi.

Riemun pelaaminen ei ollut lauantaina sellaista, jolla otteluita Futsal-Liigassa voitetaan. Sievin pienessä hallissa korostuvat nopeat tilanteenvaihdot, joita Sievi FS pystyi lauantaina käyttämään hyväkseen. Puolustuspelissä tehtiin virheitä, joista vastustaja rokotti kyselemättä. Riemullakin oli omat paikkansa, etenkin erikoistilanteita saatiin vaarallisilta paikoilta normaalia enemmän ja kuuden metrin rangaistuspotkujakin päästiin laukomaan kahteen otteeseen, joista Joonas ”Mulipää” Madetoja iski lohdutusosuman pelin viimeisellä minuutilla. Riemun kaikki maalit syntyivätkin erikoistilanteista. 

Sievi FS meni viiden peliminuutin jälkeen 1-0-johtoon Riemun prässätessä korkealta. Merkkauksessa tapahtui pieni nukahdus, joka siivitti Radik Akhmetkhanovin laidalta läpi viimeistellen takanurkkaan hyvällä laukauksellaan. Tasaisen ensimmäisen puoliajan loppupuolella Riemu tuli nopeilla erikoistilanneosumillaan rinnalle ja ohi. Joonas ”Siili” Madetoja iski ensimmäisen osuman ajassa 15:24 hyökkäyspään sivurajakuviosta ja 12 sekuntia myöhemmin Olli ”Maajoukkuemies” Pöyliö laukoi kulmaluupista Riemun 2-1-johtoon. Molemmissa maaleissa syöttäjänä oli erikoistilannespesialisti Leevi ”Liuhuletti” Kemppainen

Toisen puoliajan alku oli synkkä Riemun kannalta, kun kotijoukkue teki kolme maalia kahden minuutin sisään. Sievin 2-2-tasoitusosumassa Riemu puolusti heikosti kulman läheisyydestä annetun sivurajan, josta Juho Alasuutari pääsi tuikkaamaan pallon maaliin Riemun puolustusmuodon keskeltä. Sievin seuraavat kaksi maalia olivat lähes identtiset. Molemmissa maaleissa Riemu menetti pallon laitakaistoilla ja Sievi pääsi nopeisiin ylivoimahyökkäyksiin syöttäen pallon maalin edustalle, josta Radik Akhmetkhanov sekä Jaakko Alasuutari pääsivät laittamaan pallon säkkiin. Viimeiset osumat Sievi teki takaa-ajoa yrittäneen Riemun tyhjään maaliin. Joonas ”Lentsikka” Madetoja loivensi viimeisellä minuutilla Sievin johtoa. Loppulukemat siis 6-3 (1-2).

Kokonaisuudessaan ottelu oli hyvinkin tasainen ja Riemu olisi kyseisen futsal-ottelun voinut voittaa välttämällä huonossa kenttätasapainossa tapahtuneet pallonmenetykset ja toteuttamalla tarkemmin harjoiteltua puolustuspelaamista. Maalipaikkojakin luotiin riittämiin kuittaamaan omiin menneet pallot, mutta viimeistely ei ollut aivan sillä tasolla, jota se Riemulla parhaimmillaan on. Toisaalta myös sieviläisten veräjää vartioinut Miika Toivola pelasi mainion ottelun, sekä useampaankin otteeseen keltapaidat saivat blokkailtua palloja lähes maaliviivan tuntumassa.

Tappiosta huolimatta sunnuntaina Riemun futsalukkelit pääsivät kotisohvalta todistamaan JoSePan häviötä ToPV:sta, joka tarkoitti pudotuspelipaikan varmistumista. Playoff-tempauksena osa futsalistoista ajoivat hiuksensa siiliksi. Toinen osa futsalistoista ei ole vielä ajanut hiuksiaan siiliksi, mutta toiveena olisi, että hekin ajaisivat hiuksensa siiliksi.

Sievi FS – Riemu 6-3 (1-2), 20.3.2021 klo 16:00, Sievi

Riemun kokoonpano: Sauli Kilpeläinen (aloittava mv), Matias Hovi, Antti Lappalainen, Ville Vanttaja, Olli Pöyliö (C), Leevi Kemppainen, Elias Martikainen, Joonas Madetoja, Hans Mäenalanen, Juuso Eteläpää, Jonne Forsström, Arttu Seikkula, Jarkko Niskajärvi

Riemun tehopisteet:

Joonas Madetoja 2+0

Leevi Kemppainen 0+2

Olli Pöyliö 1+0