”Saadaan olla onnellisia, että saadaan jatkaa laadukasta treenaamista vallitsevan tilanteen aikana. Nautitaan siitä ja kehitytään. Töitä on tehty, mutta töitä on tehtävä..”

Kaunista ja näinhän se on, vaikka välillä ottaakin mielen päälle pelien peruminen. Viimeiset viikot peleihin on valmistauduttu ilman tietoa viikonlopun peleistä,, ja niin ne ovat tuntuneet kerta toisensa jälkeen peruuntuneen. Nyt tiedossa on kuitenkin (niin varmasti, kuin näin 24 h ennen kickoffia tällä hetkellä voi olla) toinen peli kahteen kuukauteen eikä voi muuta sanoa, kuin että allekirjoittanut ja varmasti kaikki muutkin syttyvät! Kilpailuviettiä on viritelty huippuunsa harjoituksissa, keskinäisissä harjoitusotteluissa (hyvä Reimu!) sekä seuraamalla futsaltapahtumia ruudun välityksellä.  Kyllä se vaan valtavan upeaa on laittaa taas lauantaina riemunuttu päälle, kädet saveen ja lähteä tavoittelemaan sarjapisteitä ”inch by inch” -mentaliteetilla.

Riemun alkukausi on ollut lupauksia antava ja tämä on noteerattu myös muualla Olli ”El Capitan” Pöyliö kutsuttiinkin Mico Marticin toimesta joulukuun lopussa järjestettävälle maajoukkueleirille. Pölön lisäksi yhteensä neljä riemulaista kutsuttiin leirin varamiehistöön. Kutsut ovat konkreettinen korrelaatio koko joukkueen laadukkaasta tekemisestä harjoituksissa. Elias ”Silmä” Martikainen on virittänyt joukkueen psyykkisesti ja taktisesti valmiiksi, ja Ville ”Vantic” Vanttaja sekä Eino ”Lounge” Ek taas ovat pitäneet huolen, että hermosto on pysynyt hereillä ja fyysinen valmiustaso kohdillaan. Antti ”Tohtori” Lappalainen onkin kiitellyt heitä loistavasta treenijaksosta.

Lauantaina Monnarin parketilla vastaan asettuukin Ilves. Ilveshän on keskikokoinen kissaeläin. Se on hyvin harvoin vaarallinen ihmiselle ja sen yksi yleisimmistä perusääntelyistä on murina. Murinaa onkin kuulunut erilaisissa viestintäkanavissa lähipäivinä, mutta täytyy muistaa, että riemulaisilla on vahvoja näyttöjä kissankesyttämisestä tämän syksyn ajalta. Juuso ”Jugger” Eteläpään sekä Aleksi ”Nautti” Autin tuottamassa Liikunnan kissapoikakalenterissa kissat tottelivat oivasti pelaajia, enkä näe syitä, miksei näin kävisi myös lauantaina. 

Ottelun lähtöasetelmat ovat kutkuttavat, sillä joukkueet majailevat samoilla pistemäärillä sarjataulukon sijoilla 8. sekä 11., toki Ilves kaksi ottelua enemmän pelanneena. Riemun asema laadukkaana liigapelaajien tuottajana näkyy myös Ilveksessä, kun keltaisten riveistä löytyy yhteensä kolme vanhaa riemulaista: Jaakko “Dolph” Ahokas, Pauli “Pylmaister” Pylvänäinen sekä viime kauden päävalmentaja Markus “Reikilä” Riikilä ovat vaihtaneet asuinpaikkansa Tampereen valoihin. Koko ex-Riemu -kolmikkoa ei huomisen pelissä kuitenkaan Monnarilla valitettavasti nähtäne. Ahokas on kuitenkin ollut Ilveksen paras maalintekijä tällä kaudella kuudella maalillaan, parhaan pistemiehen titteliä Ilvekseltä kantaa puolestaan Tomi Lahtinen. Lahtinen on niin ikään opiskellut Liikunnalla, mutta riemufutsalista häneltä ei pelejä löydy

Tampere on upea kaupunki (…). Viekö Ilves pisteet bussissaan sinne jo lauantaina, vai tuoko Riemun Tampere-edustus ne sinne vasta joulunviettoon Hans ”Tampere” Mäenalasen johdolla? Se nähdään lauantaina. Peliin ei voida ottaa yleisöä vallitsevien rajoitusten vuoksi, joten virittelehän monitorisi sekä asentosi sopivaan asentoon ja nauti Riemun futsalviihteestä kotisohvalta.

Riemu – Ilves, 19.12.2020 klo 15:00, Solidsport.com/riemu