Torstai-iltana, 5. maaliskuuta, Riemu pelaa Futsal-Liigassa runkosarjan viimeisen kotiottelunsa! Runkosarja päättyy 14. maaliskuuta Tampereella PP-70:n vieraana.

Ennen kahta viimeistä runkosarjaottelua Riemu on sarjassa viimeisenä. Ilves FS on pisteen edellä, PP-70 neljä pinnaa karussa. Onneksi molemmilla tamperelaisjoukkueilla otteluita on jäljellä enää yksi. Näin ollen Riemulle kaikki on vielä mahdollista: putoaminen takaisin Futsal-Ykköseen, liigakarsintoihin joutuminen tai sarjapaikan suora säilyttäminen.

Sekä Ilveksen että PP-70:n ohittaminen ja liigakarsintojen välttäminen tarkoittaa sitä, että Riemun olisi pakko voittaa torstai-iltana väkivahva FC Kemi. Myös Kemillä ottelussa riittää panosta, sillä sarjataulukossa kolmantena oleva joukkue taistelee yhä jopa runkosarjan voitosta.

Kotiparketillaan Riemu on viime aikoina esiintynyt hyvin, joskaan voittoja ei ole kertynyt. Tasaisessa ottelussa viime lauantaina sarjanelonen GFT lopulta päihitti Riemun numeroin 2-3. Viime viikonloppuna Riemu pelasi myös kauden pisimmän vierasottelun, Torniossa. Siellä kotisaliaan sekä Futisforumin futsalsivuja tämän kauden dominoineet torniolaiset olivat selvästi parempia, 7-1.

Hurjavireinen FC Kemi on kuitenkin vieläkin kovempi vastustaja. Viime viikonloppuna Kemi voitti KaDyn lukemin 4-1 ja sarjakärki Akaa Futsalin 5-2. Futisforumin palstoilla torniolaisille kovan vastuksen antavien kemiläisten hurja vire perustuu täksi kaudeksi hankittuihin ulkomaalaisvahvistuksiin. Venezuelalainen Enderson Suarez saattaapi olla Futsal-Liigan kaikkien aikojen kovin ulkomaalaispelaaja, eivätkä huonosti ole pelanneet serbialaiset Boris Cizmar ja maalivahti Slobodan Tomic.

Riemu on viime viikonlopun jälkeen kärsinyt pienistä sairasteluista, joten voipi olla, että ihan parhaalla kokoonpanolla ei kemiläisiä päästä haastamaan. Tai sitten päästään. Joka tapauksessa Riemu-leiristä kannattaa ottaa tarkkailuun esimerkiksi GFT:tä vastaan erittäin terävällä jalalla esiintynyt, Tornion reissun pelikiellon vuoksi huilannut Leevi ”Hesburger” Kemppainen tai tempokuljetuksillaan vastustajia jatkuvasti kiusaava Olli ”100 000” Pöyliö.

Riemu – FC Kemi, 05.03.2020 klo 18:45, Monnari & futsal-liiga.tv