FCN – RIEMU

Ensimmäisenä helmikuun viikonloppuna palattiin taas askiin Keski-Suomen härkädivarin osalta. Edellisen turnauksen tappio oli pyyhitty mielestä ja Riemu oli valmis päivän kamppailuun.

Heti ottelun alusta asti vastustajalla aistittavissa pientä nestehukkaa, sillä FCN lähti klassisella aavikkokilpikonnalla puolustamaan. Riemun rooliksi jäi pelissä enemmänkin Kari Grandin ”janoisten sankarin” esittäminen. Alkutahdit ottelulle löi ensimmäisen erän loppupuolella Tapio Mäkinen sekä Henri Pelkonen. Loistavat esityöt Elias Murajan ja Aleksi Tarmon toimesta. Varsinkin Pelkosen kaameaa lämyä yläluikuriin kelataan edelleen Eurosportin toimesta. 

Peli eteni myös toisessa erässä vahvasti Riemun komennuksessa. Toinen erä tarjosi maaleja ihan roppakaupalla, kun Elias Muraja, Samuli Jurvelin, Tapio Mäkinen, Elias Muraja ja Aleksi Tarmo lisäsivät johtoa toinen toistaan häikäisevimmillä suorituksilla. Loistavia esitöitä maaleihin tarjosivat mm. Roope Aalto, sekä Hans Mäenalanen. Mainittakoon myös salibandyn sääntönurkka osa 102; palloa ei saa pelata kädellä Henri Lahti

Kuvassa on aavikkokilpikonna, Tapio Mäkisen toteemieläin. Kuva: Wikimedia Commons (CC BY-SA 2.5)

Kolmannessa erässä siirsi katsetta jo seuraavaan otteluun. Maalille vaihdettiin loistavasti pelanneen Ville Paukun tilalle Daniel Boelius. Liekö killerillä ilmastointi kunnossa, kun Ville valitteli hieman vilua maalinsuulla, joten parempi ottaa kaveri vilttiin lämmittelemään. FCN sai ylivoimalla raavittua ottelun toisen maalinsa, joka kuitenkin kuitattiin Riemun kolmea vastaan. Maaleista vastasivat Tapio Mäkinen pariin otteeseen, sekä Multian ylpeys Tuomas Vertanen.

Kaiken kaikkiaan hirveen Riemukas salibandyottelu. Samba soi ja kaikilla oli mukavaa.

Tilastot
Tapio Mäkinen 4+1
Elias Muraja 2+2
Samuli Jurvelin 1+3
Aleksi Tarmo 1+1
Henri Pelkonen 1+0
Tuomas Vertanen 1+0
Henri Lahti 0+1
Roope Aalto 0+1
Hans-Peter Mäenalanen 0+1

KOKOELMA – RIEMU

Toisessa pelissä vastaa asettui sarjajumbona majaileva Kokoelma. Edellisestä keskinäisestä kohtaamisesta sählypojilta oli kuitenkin hyvässä muistissa katkera 6-5 tappio Uuraisten koulukeskuksessa. Tältä pelireissulta onkin jäänyt mieleen Aleksi Tarmon toteamus “se on varma et mun maaliputki jatkuu”.

Hyvän ensimmäisen ottelun jälkeen Sählypojat lähtikin toiseen otteluun hyvällä itseluottamuksella. Ensimmäinen erä oli kuitenkin vielä varovaista tunnustelua molemmin puolin ja 1. erä päättyi 0-0.

Toisessa erässä ajassa 20:40 maalihanat aukesivat, kun Nakkilan lahjat salibandylle Joonas “Mä en muuten pakita” Nurmela ja Aleksi “Musta tulee faija” Tarmo taiteilivat hienon vaparikuvion päätteeksi Riemun 1-0 johtoon.

Sählypojille kuitenkin tyypillinen hyvä olo nousi hetkessä puseroon, ja jo kahdessa minuutissa Kokoelma oli kääntänyt tilanteen 2-1 johtoon. Pikku hiljaa erän edetessä Riemu alkoi ottamaan peliä entistä paremmin haltuun. Kokoelman puolustaessa kuitenkin kurinalaisesti ja maalivahdin ottaessa huippukoppeja Riemun maalintekoyritykset tylsyivät kerta toisensa jälkeen.

Kolmas erä alkoi rytinällä. Jo ensimmäisessä vaihdossa Samuli “Mies on kuin veistos” Jurvelin toimitti pallon Elias “ei aina ensimmäiseen peittoon” Murajalle, joka kanttasi Riemun 2-2 tasoituksen vaparin jälkitilanteesta. Sählypojat jatkoivat kovaa rummutusta ja Henri “Legenda” Pelkonen lässäytti Sählypojat 3-2 johtoon ylivoimalla Joonas “Ai lätyillä ei voiteta pelejä?” Nurmelan hienosta lättysyötöstä. Pari minuuttia tämän jälkeen Tapio “Jalkamoukari” Mäkisen kikat purivat vastustajaan ja tämä jouduttiin kaatamaan, ja jälkitilanteesta Elias “Joskus börshday” Muraja vei Riemun jo ratkaisevan tuntuiseen 4-2 johtoon.

Sählypojille tyypillisesti kaveri päästettiin pelin lopussa vielä maalin päähän, mutta johto riitti tällä kertaa. Kokonaisuudessaan tasaista tekemistä koko 45 minuuttia ja Sählypoikien viikonloppu sai neljän pisteen arvoisen päätöksen.

Tällä hetkellä joukkue on sarjan neljäntenä 16 pisteessä, eli 2 pistettä toisena olevaa OLOa perässä. Jäljellä on kuusi ottelua, joten toive nousukarsinnoista elää!

Tehot
Elias Muraja 2+0
Aleksi Tarmo 1+0
Henri Pelkonen 1+0
Joonas Nurmela 0+2
Tapio Mäkinen 0+1
Samuli Jurvelin 0+1