Riemu matkasi lauantaina 8. helmikuuta Tampereelle äärettömän tärkeään Futsal-Liigan tyvipään taistoon. Kotijoukkue Ilves FS majaili sarjataulukossa pisteen Riemun edellä, ja maalinteon kanssa tuskaillut Riemu oli valahtanut edelliskierroksilla sarjan jumboksi. Nyt pelattiin siis käytännössä Futsal-Liigan paikasta tulevaksi kaudeksi, sillä tappiolla Riemun tilanne sarjan viimeisenä olisi ollut hälyttävä.

Kauppi Sports Centerin vauhdikas parketti oli kuin tehty Riemun pelitapaan. Rohkea prässi tuottikin tulosta heti avausminuuteilla. Riemun yhtenä syntinä tällä kaudella on ollut pelata toisella puoliajalla ensimmäistä paremmin. Nyt mustaturkoosit kuitenkin karkasivat 0-2-johtoon jo neljässä minuutissa.

Ensin tuotti tulosta kulmapotkukuvio, kun Leevi ”Gemmuru” Kemppainen luuppasi, tuparijärjestelyistä paikalle ehtinyt Olli ”Pölö” Pöyliö pommitti ja maalin edestä Joonas ”Selfie” Madetoja ohjasi pallon verkkoihin. Pian tästä asialla oli Riemun kakkosvitja: Aleksi ”Productions” Leppänen syötti puolessa kentässä Tuure ”ÖÖÖaarsenal” Fagerströmille, joka purjehti läpi kentän. Ensimmäisen yrityksen torjui Ilves-veskari Pösö, mutta Tuure laittoi oman irtopallonsa sisään.

Ilves pääsi kaventamaan ajassa 6:15, kun vaarallinen pivot-hyökkääjä, ex-Riemu-pelaaja Jaakko ”Dolph”Ahokas niittasi sisään hienon sivusaksipotkun. Tilanteeksi 1-2. Ensimmäisellä puoliajalla ei koviakaan otteita kainosteltu ja oli herkässä myös tuomarien pillit. Niinpä molemmat joukkueet joutuivat virhevaikeuksiin jälkimmäisen kymmenen minuutin ajaksi. Riemu sai 10 metrin rangaistuspotkun Ilveksen kuudennen rikkeen seurauksena ajassa 16:21. Sen niittasi sisään, ja Riemun 1-3-johtoon, Jonne ”Ääni Lähti” Forsström. Heti perään myös Ilves sai 10-metrisen ja sen laukoi maaliin Ville Koskela. Tilanteeksi 2-3.

Pian oli kuitenkin Riemun vuoro ottaa kahden maalin johto takaisin, kun Forsström vapautti Madetojan viimeistelemään päivän toisen maalinsa. Sitten Riemu nukahti vielä kertaalleen erikoistilanteessa ensimmäisen puoliajan lopulla. Ahokas hyödynsi tämän, antoi nopean sivurajapotkun, jonka paluupallohässäkästä pallon kaapi verkkoon Riku Oras. Niinpä tauolle mentiin vauhdikkaan puoliajan päätteeksi Riemun johdossa 3-4.

Toiselle puoliajalle Riemun tärkein tavoite oli tiivistää puolustamista entisestään ja lopettaa nukahtelu esimerkiksi vastustajan vaarallisten erikoistilanteiden aikana. Niinpä mentiinkin maaleitta yhdeksän minuuttia, kunnes Riemun parhaana oikeutetusti palkittu tuparijärjestelijä Pöyliö iski hienon maalin – syötönkatko omalla alueella, tempokuljetus ja vastustamaton laukaus alakulmaan.

Pian tästä Ilves lähti hakemaan takaa-ajoa reikäpaidalla elikkäs lentävällä maalivahdilla. Kertaalleen Ilves osuikin, kun Koskela iski päivän toisen maalinsa. Sitä ennen pallon tyhjään Ilves-rysään oli kuitenkin lennättänyt entistä kiivaammin tupareita järjestelevä ja saunatiloja varaileva Pöyliö ja vielä Koskelan maalin jälkeen tyhjiin osui Kemppaisen Leevi. Näin ollen Riemu pääsi juhlimaan voittoa lukemin 4-7.

Voittonsa ansiosta Riemu nousi ohi Ilveksen. Nyt Riemu on sarjassa toiseksi viimeisenä, mikä tarkoittaisi liigakarsintoihin joutumista. Riemun vähimmäistavoite kauteen on kuitenkin edelleen sarjapaikan suora säilyttäminen. Nyt takaa-ajettavana olevista joukkueista PP-70 onkin enää pisteen edellä ja JoSePa kolme pinnaa edellä.

Ensi viikonloppuna korkataan Pöyliön kattohuoneisto ja levätään. Seuraavan kerran riemulaiset ovat tulessa lauantaina 22.2., kun matkataan Someron Voiman vieraaksi. Seuraava kotiottelu pelataan 29.2., jolloin vieraaksi saapuu farmi-/ystävyysporukka GFT eli ”Gamla Futsal Team”.

Riemun kokoonpano ja tehot Ilvestä vastaan:

Eino Muhonen (mv), Sauli Kilpeläinen (mv), Olli Pöyliö, Jonne Forsström, Leevi Kemppainen, Joonas Madetoja, Ville Vanttaja, Aleksi Leppänen, Juuso Eteläpää, Tuure Fagerström, Mika Halonen, Janne Paski, Elias Martikainen, Antti Lappalainen.

Olli Pöyliö 2+1
Joonas Madetoja 2+0
Jonne Forsström 1+1
Tuure Fagerström 1+0
Leevi Kemppainen 1+0
Aleksi Leppänen 0+1