Riemu – LV

Sählypoikien pelit jatkuivat vuodenvaihteen jälkeen Ampparipesässä Killerillä. Päivän ensimmäisessä pelissä vastaan asettui sarjan kakkospaikalla oleva LV, joten pelistä tiedettiin tulevan tasaista vääntöä.

Kun avauserää oli pelattu reilut 8 minuuttia pääsi Tapio “TPS” Mäkinen toteamaan uuden Joulupukilta saadun mailansa toimivuutta tekemällä ottelun avausmaalin. Syöttäjänä jo totuttuun tapaan joukkueen pistepörssin kärkinimi Joonas “Päivän kiintiönakkilalainen” Nurmela, joka sai pelipäiväänsä vakuuttavaa tsemppausta myös katsomon puolelta.

Ensimmäisen erän lopulla Riemun kolmoskenttä yllätti LV:n näyttävällä oppikirjamaalilla: Juho “Jalat vielä pahasti Levillä” Tuomisto ehti kuin ehtikin päätypalloon ja palautti sen Leevi “Somepersoona” Lindille, joka tarjoili pallon viereen Tuomas “Multialla kaikki on paremmin” Vertaselle. Seurasi timanttinen rannelaukaus alanurkkaan ja Sählypojat saivat syyn juhlia Vertasen Riemu-uran ensimmäistä maalia!

Toisessa erässä peli jatkui tasaisena Sählypoikien jatkaessa tiivistä puolustamistaan päästäen ainoastaan yhden maalin toiseen erään. Muutama minuutti LV:n 2-1 kavennuksen jälkeen Tepsi Mäkinen vankisti Sählypoikien johtoasemaa 3-2:een Nurmelan syötöstä, jonka villi tuuletus suuntautui jälleen erityisesti katsomon puolelle.

Pelin edetessä kolmanteen erään LV lisäsi painetta Riemun päädyssä ja sai luotua muutamia vaarallisia maalipaikkoja, mutta kauden parasta mv-työskentelyään esittäneen Roni “Tuhma” Savolaisen isot torjunnat viime minuuteilla siivittivät joukkueen kauden kolmanteen voittoon loppulukemin 3-2.

Tapio Mäkinen 2+0
Joonas Nurmela 0+2
Tuomas Vertanen 1+0
Leevi Lindi 0+1
Roni Savolainen 13 torj.

Reimu – Urho

Päivän toisesta ottelusta odotettiin kiihkeää kahden keskikastin joukkueen kamppailua, mutta toisin kävi. Riemua eivät pysäyttäneet kentällä edes Henri ”Yrittäjä” Pelkosen vihaiset mailanheitot kesken ottelun.

Peli lähti käyntiin Riemun hallinnassa ja 1-0 maali syntyi jo kolmannella peliminuutilla. Juho Tuomisto syötti paljon vastuuta pelissä saaneelle Samuli “Seksisymboli” Jurvelinille, joka komeat viikset hulmuten täräytti Riemun johtoon.

Sitten alkoikin turkulaisen Samba “Tapio” Mäkisen show. Ensiksi kova veto puolesta kentästä ylänurkkaan ja heti perään ylivoimahyökkäyksestä plämmäys alaläskiin Hans “Hikihansu” Mäenalasen syötöstä. Erän lopuksi Esa “Flunssa” Kuivanto laittoi vielä verkon vinoon rauhallisella lämärillä. Erätauolle lukemissa 4-0.

Kapteeni Mäenalanen.

Riemu ei halunnut päättää iloista maalikarkelointia ensimmäiseen erään ja jatkoi samalla meiningillä myös toisen erän. Mäkinen täräytti heti erän alussa kolmannen maalinsa ja istui tämän jälkeen nöyrästi vaihtopenkille. Maalipörssin sisäisestä voitosta käydään loppukaudesta vielä kuumaa kamppailua.

Heti perään Samuli “Nilkkaralli” Laaksonen tälläsi kauden ensimmäisen maalinsa komeasta Joonas “Kun en oo Porissa, niin tuntuu et oon ulkomailla” Nurmelan namipassista. Pieni keskittymisen herpaantuminen nähtiin 6-0 tilanteessa, kun Riemu sai kaksi jäähyä ja Urho pääsi pyörittämään ylivoimaansa. Urhon ylivoima oli kuitenkin tasoa tapanin tanssien mailajaot Tampereella ja Laaksonen veivasi illan toisen maalinsa alivoimalla.

Vaikka Riemu pääsi täysilukuiseksi, jatkoi se maalimäärästä hölmistyneenä vain neljällä pelaajalla. Tämä ei kuitenkaan haitannut, sillä kapteeni Mäenalanen paiski hommia ja laittoi pallon sisään Pelkosen ilmiömäisestä no-look-syötöstä. Erätauolle lukemista 8-0 ja joku jo ihmetteli, etteikö ottelu vielä loppunutkaan.

Sählypojat halusi pelata nollapelin loistavasti maalilla esiintyneen Ville “Mä oon lentäjä” Paukulle. Samanlainen taisteluilme ja peli-ilo haluttiin säilyttää myös kolmannessa erässä. Kapteeni Mäenalanen näytti tässä esimerkkiä ja ohjasi maalin edestä Mäkisen ajokoirapallon ihanasti maalivahdin kainalosta. 9-0.

Pelkonen ja Leevi “Keho” LIndi laittoivat vielä pökköä pesään kovilla rannevedoilla ja lukemat jo 11-0. Riemu tarvitsi enää yhden maalin, niin peli vihellettäisiin poikki. Näin ei tietenkään tapahtunut ja nollapeli ei toteudu, kun Lindin maalin jälkeen Riemun pakeilla käy pieni moka ja vastustaja pääsee laittamaan pallon Paukun ison selän taakse. Tämä olikin ainoa pelissä harmittanut asia. Pelkonen vielä laittoi Mäenalasen syötöstä yhden kerran pallon ylänurkkaan ja taululla komeili ihanaiset 12-1.

Urho oli todella pehmeä kaksinkamppailussa ja RIemun härät eivät jättäneet tätä heikkoutta hyödyntämättä.

Lomailu teki Sählypojille todella hyvää ja hyvin sujuneet ottelut veivät joukkueen jo neljän pisteen päähän karsintasijasta kolmosdivariin. Tai kuten manageri Jurvelin asian totesi: “Sarjanousu on mahdollinen, kuten myös sarjasta putoaminen.” Kolme viikkoa ja Äänekoskella nähdään jälleen iloista sählypoikaa baanalla.

Hans-Peter Mäenalanen 2+3
Tapio Mäkinen 3+1
Henri Pelkonen 2+1
Samuli Laaksonen 2+0
Samuli Jurvelin 1+1
Joonas Nurmela 0+2
Leevi Lindi 1+0
Esa Kuivanto 1+0
Juho Tuomisto 0+1
Tuomas Vertanen 0+1
Ville Paukku 18 torj.