Muikut nappasivat kauden kolmannesta turnauksesta 4 pistettä kotiin voittamalla pelinsä YPA:a ja Valoa vastaan. Muikut esittivät peleissä pallovarmaa otetta, mutta valmentajan sanoin välillä sorruttiin myös yli-innokkuuteen.

Ensimmäisessä ottelussa Muikut kohtasivat YPA:n, joka johti sarjaa edellisen turnauksen jälkeen Muikkujen kanssa tasapisteillä. Ottelun alku oli pääosin muikkujen hallinnassa ja pelikellon näyttäessä 13:10 Milla ”Maria” Malinen tälläsi pallon ensimmäistä kertaa vastustajien häkkiin Fanny ”töhöily” Harjulan erinomaisesta syötöstä.

Toisen erän alussa Hannele ”viiva on!!!” Mäki-Äijö laittaa pallon yläkulmaan Jade ”kantti” Fräntilän syötöstä. Toisessa erässä muikut pääsivät paikoin huomaamaan YPA:n vaarallisuuden hyökkäyspäässä, mutta muikkujen huippuvireessä ollut maalivahti Ella ”ei ollu lähelläkään” Lehtinen piti Muikkujen maalin puhtaana. Erän loppuun maalinteossa onnistuu myös Fanny Millan syötöstä.

Kolmanteen erään siirrytään Muikkujen johtoasemassa 3-0 ja Muikut pääsevät erän alkuun kokeilemaan ylivoimaa kuitenkin tuloksetta. Muikut pääsevät kuitenkin heti ylivoiman jälkeen irti ja 2 minuutin sisään nähdään muikkujen siirtyminen 6-0 johtoon Krista ”sakkokeisari” Fominin, Susanna ”tykkään myös sakottaa” Kuusiston ja Reetta ”Retris” Rintalan maaleilla. Maalien seurauksena YPA ottaa aikalisän, jonka jälkeen he onnistuvat kaventamaan pelin tilanteeseen 6-1. Aivan erän loppuun vastustaja viimeistelee pelin lukemiksi 6-2 hienon yksilösuorituksen jälkeen.

Sykähdyttävin urheiluhetki: Piia “huoltaja” Salon viuhahdus kentälle

Supermuikku:
Ella Lehtinen

Tehomuikut:
Milla Malinen 1+1
Krista Fomin 1+1
Fanny Harjula 1+1
Reetta Rintala 1+1
Susanna Kuusisto 1+0
Hannele Mäki-Äijö 1+0
Jade Fräntilä 0+1

Toiseen peliin sekä Muikut että kannustajat joutuivat vaihtamaan Buugin pienemmälle kentälle kohtaamaan illan viimeiseen otteluun Valon. Pian ottelun alkuun Valo pääsi yllättämään ja Muikut joutuivatkin aloittamaan ottelunsa takaa-ajoasemasta, sillä ottelun ensimmäisen erän ainut maali kirjataan Valolle. 

Toisessa erässä Linnea ”myös lauantaina opiskellaan” Kirstinä tasoittaa pelin Pauliina ”apinat heitetty selästä” Murajan syötöstä. Noin 20 minuutin kohdalla vastustaja joutuu turvautumaan rikkeeseen estääkseen Muikkuja maalinteossa. Tämän seurauksena Susanna Kuusisto pääsee siirtämään pelin Muikkujen 2-1 johtoon rangaistuslaukauksella. Kuusisto jatkaa tehoilujaan heti seuraavassa vaihdossaan ja siirtää Muikut 3-1 johtoon. Vastustaja pääsee kuitenkin kaventamaan pelin lähes välittömästi Muikkujen maalin jälkeen.

Kolmannen erän alussa Susanna Kuusisto iskee jälleen ja myös Hannele Mäki-Äijö onnistuu laittamaan pallon vastustajan häkkiin. Näillä osumilla Muikut kirivät 5-2 johtoon, mikä jää myös pelin lopputulokseksi. Mainittakoon myös, että Susanna pääsi hattutempullaan lohkon pistepörssin ja maalipörssin kärkipaikalle!

Sykähdyttävin urheiluhetki: Muikku-kannattajien raikuvat “Maaleja Muikut, maaleja” -kannustushuudot

Supermuikku:
Koko joukkue

Tehomuikut:
Susanna Kuusisto 3+0
Pauliina Muraja 0+2
Hannele Mäki-Äijö 1+0
Linnea Kirstinä 1+0
Ruut Kilkki 0+1

Iloinen muikkuparvi voittojen jälkeen Buugilla!