Minkit matkustivat lumisena lauantaipäivänä kohti Laukaata pelaamaan kotipeliään. Kyllä, kotipeliä. Kyllä, Laukaassa. Uudestaan: kyllä Laukaassa, ei Laukaalla. Me Naiset julkaisi juuri sopivasti peliviikon kunniaksi sivistävän testin nettisivuillaan, jotta allekirjoittanutkin osaa nyt kirjoittaa peliraportin hyvällä suomen kielellä. Tai no, ainakin osaa taivuttaa Laukaan oikein.

(Täällä voi itse kukin käydä sivistämässä itseään: Testi suomalaisten paikannimien taivuttamisesta by Me Naiset) (Toim. huom. Ei ole maksettu mainos.)

Nyt, itse asiaan. Minkit saivat peliin vastustajan kaukaa Oulusta asti, joten yhtäkkiä puolen tunnin matkustaminen kotipeliin ei enää tuntunutkaan niin pahalta. Oulusta on edelleen pitkä matka ja vastustaja saapuikin kentän puolelle vasta noin 20 minuuttia ennen ottelun alkua. Minkeillä oli jo tässä vaiheessa hyvä lämpö päällä ja he päättivät ottaa kaiken irti oululaisten bussijaloista. Pelin alku lähti kuitenkin kummankin joukkueen osalta hieman tahmeasti käyntiin. Peli eteni kori korista -taktiikalla eli hyvin tasaisissa merkeissä ensimmäisen erän ajan. Minkkien puolustus puri ehkä hieman väsyneisiin oululaisiin, mutta hyökkäyspäässä joukkuepeli ei ottanut tuulta alleen. Toisessa erässä Erika ”Machine” Mattila onneksi otti koko minkkilauman selkäänsä ja kannatteli joukkuetta pelissä mukana tehden 13/14 Riemun pisteistä.

Puoliajan jälkeen ei vieläkään nähty kori-ilottelua kummankaan joukkueen toimesta, mutta suuripäinen yleisö pidettiin jännittyneinä aina neljännen erän puoleen väliin asti tasaisesti jakautuneiden pisteiden muodossa. Neljännen erän lopussa Minkit heräsivät yhtäkkiä sekä lauantaipäivään että käynnissä olevaan koripallopeliin lopullisesti. Joukkuepeli alkoi sujumaan ja ehkä hieman piilossa olleet hymyt löytyivät sittenkin kotijoukkueen kasvoille. Peli päättyi lopulta Minkkien 56-44 voittoon Oulun NMKY:stä.

Pelin jälkeen jopa laukaalainen Liiga-konkari kävi kehumassa Minkkien vahvaa suoriutumista. Keskustelun lomassa saattoi jopa liikkua huhut riemulaisten draftauksesta muihin Keski-Suomen joukkueisiin. Tullaanko Minkkejä näkemään tulevaisuudessa paikallisvastustajien paidoissa? Tarjoaako joku Riemun köyhille opiskelijapalloilijoille vastustamattoman tarjouksen? Hmm…

Minkkien yllättävän suuresta keskipituudesta huolimatta yksikään Minkki ei ylttänyt kuvaan.