Futsal-Liigan jyväskyläläisjoukkueet ottivat pienen varaslähdön sarjakauteen jo lauantaina, kun KaDy ja Riemu kohtasivat derbyjkl:n merkeissä poikkeuksellisesti LähiTapiola Areenalla pelatussa jäähalliottelussa. Ottelua isännöineet punamustat olivat ottelussa etevämpiä lukemin 5-0 (4-0). Maalikooste osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=CWTQ0LuQY3Y.

KaDy otti johtoaseman jo vajaan kahden minuutin pelin jälkeen, kun isäntien onnistunut kierrätys avasi Markus Rautiaiselle oivan vetopaikan oikealta laidalta, josta mies tälläsi voimalla pallon aivan vasempaan alanurkkaan. Punamustien johto tuplaantui vajaan viiden minuutin kohdalla, kun kulmakuviosta aukesi kaukaa volleypaikka Sergei Korsunoville, joka viimeisteli erikoisella pesäpallokentillä yleensä nähtävällä pomppulaukauksella pallon kolmen pelaajan sekä maskin taakse jääneen maalivahti Eino ”Eicca” Muhosen yli maaliin. Riemu sai ensimmäisellä puoliajalla vielä lisää kylmää vettä niskaansa, kun neljännellätoista peliminuutilla KaDyn muuten vaaraton syöttö keskustaan kimposi epäonnekkaasti Aleksi ”Leppiz” Leppäsen jalasta oman maalin takanurkkaan, ja puolikkaan lopussa Korsunov viimeisteli illan toisensa kymmenen metrin pisteeltä kieltämättä hieman helpohkosti tulleen Riemun kuudennen virheen jälkeen. Puoliaikatulos tyly 4-0, joka ei kuitenkaan kertonut koko totuutta pelitapahtumista. KaDy toki pyöritti palloa hyvin, mutta pääosin varsin kaukana Riemun maalista, ja muut kuin ensimmäinen maali olivat enemmän tai vähemmän KaDylle onnekkaita ja Riemulle epäonnekkaita.

Toinen puoliaika jatkui noudatellen varsin samoja askelmerkkejä – KaDy pyöritti palloa ja Riemu iski vastaan. Mustaturkoosit saivat hieman useampia riistoja vaarallisissa paikoissa, ja toisella puoliajalla maalipaikat menivätkin varsin tasan, mutta kumpikaan ei näyttänyt paikoistaan enää maalia saavan aikaiseksi. Riemun paras paikka siunaantui Mika ”Hauber” Haloselle, joka ylivoimakuvion päätteeksi onnistui kuitenkin olemaan saamatta palloa takatolpalta lähes tyhjään maaliin. Lopulta viitisentoista sekuntia ennen täyttä aikaa KaDy kaunisteli vielä lukemat 5-0:aan ohitettuaan Riemun viimeisen yltiöpäisen prässiyrityksen.

Tylyt lukemat, jotka eivät kuitenkaan kerro aivan täyttä kuvaa pelistä. Kuten jo mainittua, Riemun puolustuspeli oli yllättävänkin kompaktia ja tarkkaa treenikauden lyhyyden huomioon ottaen. KaDyn avoimen pelin vaaranpaikat olivatkin suhteellisen vähissä, ja suunnilleen saman verran maalipaikkoja saatiin rakennettua myös vastustajan päähän. Isäntien parempi erikoistilannepelaaminen ja hieman parempi tuuri maalipaikoissa kuitenkin käänsivät lukemat näinkin selkeiksi. Hieman paremmalla säkällä KaDy olisi ollut haastettavissa, mutta tällä kertaa näin, ja ihan ansaitusti Dynamo kolme pistettä itselleen nappasi.

Myös Riemu-kapteeni Mika ”Haltzy” Halonen oli tyytyväinen mustaturkoosien pelilliseen ilmeeseen sekä puolustuksen tiiveyteen KaDyn odotetusta pallonhallinnasta huolimatta. Harmitelteltavaa jäi halvoista maaleista sekä omien hyvien paikkojen tuhrimisesta, jolloin peliin ei päästy enää mukaan. Lopputuloksesta huolimatta pelistä jäi myös paljon positiivisia asioita käteen:

”Tästä hyvä jatkaa kuitenkin kautta, opittiin paljon”.

KaDy – Riemu 5-0 (4-0), 28.9.2019 klo 13:30, LähiTapiola Areena

Riemun kokoonpano: Eino Muhonen (mv), Sauli Kilpeläinen (mv), Mika Halonen, Juuso Eteläpää, Aleksi Leppänen, Ville Vanttaja, Arttu Seikkula, Joonas Madetoja, Aleksi Autti, Leevi Kemppainen, Jonne Forsström, Janne Paski, Tatu Meriläinen

Riemun avausviikonloppu sai jatkoa seuraavana päivänä sunnuntaina kello 18:00 kotona Monnarilla, jonne saapui pohjoisen suunnalta vieraaksi suomifutsalin yksi tämän vuosikymmenen suurista, Sievi FS. Tasainen kauden avauskotipeli kääntyi toisella puoliajalla riemukkaasti 3-1 (1-1)-voittoon. Ottelun maalikoosteeseen tuosta noin -> https://www.youtube.com/watch?v=GDqNBGThGts.

Riemu lähti otteluun samanlaisella suunnitelmalla kuin päivää aiemmin luottamalla tiiviiseen puolustuspeliin. Sievin hieman suoraviivaisempi pelityyli oli tuottaa ajoittain pieniä vaikeuksia puolustuspäässä, mutta vaarallisimmat paikanpoikaset saatiin katkaistua juuri viime hetkellä. Avauspuolikas oli suhteellisen tarkkaa peliä kummaltakin joukkueelta, eikä maalipaikoilla juhlittu kummassakaan päässä. Kuitenkin kaksi minuuttia ennen ensimmäisen jakson loppua alkoi tapahtua: Tatu ”T.A.T.U” Meriläinen neppasi laidalle hönkineelle Mika ”Pride” Haloselle, joka väen väkisin kampesi jalkansa vapaaksi, ja mikä bomberi sieltä lähtikään! Oikealla jalalla puhdasoppinen kärsä takaylähyytelöön ja isännät 1-0 -johtoon. Maalin hienosti syöttäneelle Tatu “Joonas” Meriläiselle (vaikka virallisiin pöytäkirjoihin syöttö menikin jostain syystä Joonas “Tatu” Madetojalle) ottelu oli muuten mitä todennäköisimmin viimeinen Riemupaidassa hänen pakattua kamppeensa ja muutettua Helsiinkiin tänään, kiitos Tatu!

Kauaa ei kuitenkaan johtoasemasta saatu naattia, sillä neljäkymmentäyksi sekuntia myöhemmin Juho Alasuutari katkaisi Riemun syötön puolessa kentässä ja laukoi pallon puolivolleysta järkyttävällä voimalla pienen hipaisukimmokkeen kautta aivan ylänurkkaan ja pelin tasatilanteeseen, jossa siirryttiin tauon kautta seuraavalle puoliajalle.

Toista puoliaikaa oli kulunut noin viisi ja puoli minuuttia, kun Riemu sai sivurajapotkun hyökkäysalueelta. Leevi ”Lefa” Kemppainen syötti pallon maalinedustalle, jossa Ville ”Futsal” Vanttaja oli tehnyt liikkeen suoraan futsalin lajioppikirjasta vastustajan selustaan ja sieltä takaisin eteen ja ohjasi herkästi kaatuessaan pallon vastustajan maalivahdin puikoista verkkoon: peli 2-1!

Peli jatkui tasaisena, ja nyt nähtiin myös maalipaikkojakin enemmän kuin ensimmäisellä puoliajalla. Kuitenkin varsinkin Riemun maalia suojellut Sauli ”Sale” Kilpeläinen oli toisella puoliajalla ohittamaton muuri futsal-liigadebyytissään ja tyrehdytti sieviläisten maalintekoyritykset kerta toisensa jälkeen. Parisen minuuttia ennen loppua Sievi otti viidennen kenttäpelaajan käyttöön ja pyöräyttikin kuviollaan ehkä ottelun parhaimman maalipaikan, mutta ottelussa jo maalin makuun päässyt Alasuutari ohjasi Riemun onneksi pallon takatolpalta aivan avoimesta paikasta reilusti ohi maalin. Lopun ajan puolustus kesti, ja kun vielä kaksikko Jonne ”Fore” Forsström – Leevi ”Piste per peli” Kemppainen riisti pallon hyökkäyspäässä vapauttaen jälkimmäisen viimeistelemään Riemun ottelun kolmannen, ratkesi peli viimeistään isäntien voitoksi.

Täten kotiavauksesta kaivettiin upea voitto tiukasta pelistä! Hävitystä derbystä saatiin hyvät asiat mukaan, ja hyvä esitys tuotti ansaitut kolme pistettä. Nyt on kauden avausviikonloppu raadettu läpi tuloksena voitto ja tappio, ihan mainio paluu Futsal-Liigaan. Löytyypä Riemu tällä hetkellä myös sarjataulukon neljänneltä sijalta!

Seuraava peli lauantaina 5.10. eikä vastus Suomen kamaralla taaskaan voisi kovempi olla, nimittäin Monnarille saapuu kahden viime kauden finalisti ja tämän kauden KaDy-voitolla avannut Akaa Futsal (entinen Leijona Futsal). Tere tulemast silloki Monnaril, kova peli tulossa!

Riemu – Sievi FS 3-1 (1-1), 29.9.2019 klo 18:00, Monnari

Riemun kokoonpano: Sauli Kilpeläinen (mv), Eino Muhonen (mv), Mika Halonen, Aleksi Leppänen, Ville Vanttaja, Antti Lappalainen, Joonas Madetoja, Aleksi Autti, Leevi Kemppainen, Jonne Forsström, Tatu Meriläinen, Janne Paski

Tehopisteet:

Leevi Kemppainen 1+1

Mika Halonen 1+0

Ville Vanttaja 1+0

Tatu Meriläinen 0+1

Jonne Forsström 0+1