Keski-Suomen alueen lopputurnaus järjestettiin tällä kaudella Saarijärvellä viime viikonloppuna. Samaan aikaan pelattiin myös miesten 4-sarjan lopputurnaus, joten ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Katsomo oli ääriään myöten täynnä jo aamun ensimmäisissä peleissä. Lepardit taistelivat sijoista 5.–7. Palokan Pyryn luovutettua. Lopputurnauksessa pelattiin pelit kahdesta voittoerästä, kun runkosarjassa puolestaan kaikki pelit pelattiin kolmieräisinä riippumatta erien lopputuloksesta.

Riemu – Täräys 2–0 (25–19, 25–17)

Harvinaista herkkua tällä kaudella, kun Lepardit saivat kerrankin pelata jokainen omalla pelipaikallaan. Passarin paikalle oli jopa valinnanvaraa. Ensimmäiseen peliin kentälle lähti Taija “ässä” Kirstua hoitamaan pelin aivojen roolia. Erä eteni tasaisesti ja ero oli vain pisteen tai parin luokkaa. Erän lopussa Lepardit nostivat kytkintä ja päättivät ottaa ensimmäisen erän nimiinsä. Varmoja otteita erässä esitti mm. Linda “keihäs” Huhtala, jonka syöttörepertuaariin kuuluu pelkästään pommeja, jotka aiheuttavat harmaita hiuksia vastustajalle. Erä Lepardeille 25–19.

Toiseen erään päätettiin parantaa omaa peliä entisestään. Kuskin paikasta ei ollut erässä epäselvyyttä, kun riemuttaret heittivät jujut tyhjiin koloihin kentässä ja löivät pallon vastustajien väliin kovempaa kuin kertaakan tälä kaudella aiemmin. Mallia eturivissä näytti Michelle “opiskelija” Becquart, jonka one more year jäänee vain yritykseksi. Mimmin hyökkäysvahvuudesta kertoo jotakin se, että oli kyse mistä tahansa hyökkäystemposta, on niillä kaikilla yhteinen nimittäjä; piste. Näiden ilmiömäisten hyökkäysten takana on aina lajissa kuin lajissa näkymätön työmyyrä. Hän, jonka onnistumisia harvoin muistetaan, mutta jos tämä lukko pettää, on joukkue pulassa. Lepardien oma työmyyrä Johanna “mä luulin et sä vaan reenaat” Sammalisto oli jälleen kerran nainen paikallaan. Erä Lepardeille selkein numeroin 25–17.

JSP – Riemu 0–2 (11–25, 22–25)

Toiseen peliin vastaan asettui turnauksen emäntäjoukkue JSP Saarijärveltä. Ensimmäisessä erässä JSP:n pelaajien pohkeissa oli piimää vielä edellisestä pelistä, kun taas Riemu pääsi tauon jälkeen tuoreilla jaloilla näyttämään sen, mistä mustaturkoosit on tehty. Kentällä taitojaan esitteli mm. Christina “niin siis mihinkä ollaan menossa” Liutu sekä Emma “nilkka pakettiin” Koitto.

Toinen erä oli paljon tasaisempi ja jopa aikalisät tulivat kyseeseen molempien joukkueiden toimesta. Henkinen kantti mitattiin kuitenkin tiukassa paikassa, jolloin Iiris “ne ei voi mulle mitttäään” Leiviskä oli nainen paikallaan. Peli kulki myös Salla “isot monot” Mobergilla, joka kokeili edellisenä päivänä kunnon piikkamiseksi 27 km hiihtovaellusta kokoa liian isoilla monoilla. Ensi kaudella tämä pilotti otetaan koko joukkueen valmistautumisohjelmaan. Riemu päätti näyttää kotiyleisölle peliä koko rahalla, mutta painoi kaasun pohjaan erän lopussa näytöstyyliin. Riemu otti erän nimiinsä pistein 22–25.

Lepardien kausi päättyi siis kahteen puhtaaseen 2–0 voittoon. Muodollisuudet on hoidettu alta pois, ja joukkue voi alkaa keskittymään kauden päätapahtumaan eli päättäjäisiin.
Lepardit kiittävät tunnollisia kannattajiaan kaudesta 18-19!