Ennen kauden alkua asetettiin selkeä tavoite: visiitin Futsal-Ykköseen oli tarkoitus jäädä kauden mittaiseksi, ja päämääränä oli nousta takaisin Futsal-Liigaan. Ja niin siinä kävi, että se saavutettiin, mutta vielä jopa paljon upeammalla tavalla, kuin uskalsi odottaa. Tiukan kauden jälkeen kaksi hyvää karsintaottelua, ja lopulta pudotettiin monivuotinen liigajoukkue kotikentällä upean 421-päisen ennätysyleisön (Riemun tämän kauden yleisöennätys, Futsal-Liigakarsintojen kaikkien aikojen yleisöennätys sekä tämän kauden kolmanneksi suurin yleisömäärä koko suomifutsalissa) edessä. Väkevän esityksen jälkeen tulostaululla komeilivat 6-1 -lukemat, joiden turvin Riemu marssi otteluvoitoin 2-0 takaisin Futsal-Liigaan.

Ottelun tilannekoosteeseen pääset tästä.

Riemu aloitti ottelun erittäin väkevästi, ja mustaturkoosit saivat lukuisia laukauksia maalia kohti sekä yhden tolpankin, ennen kuin PJK oli päässyt ensimmäiseenkään maalipaikkaan. Palkinto erinomaisesta alusta saatiin ajassa 12:24, kun nopealla prässillä pallo riistettiin ylhäällä. Pallon sai Markus “Guti” Riikilä, joka odotti ja odotti syöttöpaikkaa, mutta joutui pettymyksekseen laukomaan itse. Mutta minkä vedon laukoikaan, pallo laakana kymmenestä metristä takaylänurkkaan ja Riemu kauniisti 1-0 -johtoon ja Monnari täysiin liekkeihin ensimmäistä kertaa keskiviikkoillan ottelussa.

Siitä niin ottelun avausmaali, osoitteena oikea ylänurkka

Kovin kauaa ei johtoasemassa kuitenkaan pysytty, kun jo reilun puolen minuutin pelin jälkeen pirkkalaiset väänsivät pelin tasoihin. Riemu pysäytti vastahyökkäyksen jo puoliksi, mutta pallo kimposi takaisin valkopaidoille. Kahdella poikkisyötöllä pallo saatiin takatolpalle Valtteri Similälle, joka viimeisteli varmuudella pallon maalin kattoon ja pelin lukemiin 1-1. Välittömästi maalin jälkeen nähtiin osoitus upeasta riemuyleisöstä, sillä takaiskumaalista ei kotiyleisö suinkaan hiljentynyt, vaan heti alkoivat rytmikkäät Riemu-huudot kaikua Monnarilla, eikä hetkellisellekään apatialle annettu jalansijaa. Tämänkin edesauttamana Riemu jatkoi myllytystään ja maalipaikkojen luontia, ja hetki tasoitusmaalin jälkeen tolppa pelasti PJK:n toistamiseen ensimmäisellä puoliajalla. Riemun puolustus jatkoi vahvoja otteitaan, ja PJK sai ainoat pari paikkaansa vain erikoistilanteista. Takaisin johtoasemaan päästiin reilut kaksi minuuttia ennen ensimmäisen jakson loppua maalilla, joka oli yhdistelmä kaikkia niitä asioita, joita Riemu on tällä kaudella ollut. Maalissa oli taktisuutta, itseluottamusta, kaksinkamppailuvoimaa, taitoa, viekkautta ja malttia, joiden jälkeen pallo löytyikin PJK-verkosta. Peli avattiin rauhassa maaliheitosta lähtien vastustajan puolelle, jossa pallo lähes jo menetettiin, mutta taisteltiin vielä takaisin. Aaro “Tehdasasetuksilla” Hedman vapautti laidalta upealla kantapääsyötöllä Olli “Näprääjä” Pöyliön keskeltä läpi, ja rovaniemeläissyntyinen pohjapelaaja ohitti hienolla maltilla vastaan syöksyneen PJK-vahti Suomalaisen. Maalin turvin Riemu pääsi puoliajalle ensimmäisestä karsintaottelusta tutussa 2-1 -johtoasemassa, ja yleisö pääsi hengähtämään hetkeksi intensiivisestä futsalista joukkuevoimisteluesityksen pariin à la Riemun Pantterit.

Juuri on syntynyt ottelun 2-1 -maali, joka jäi lopulta ottelun voittomaaliksi

Toisella puoliajalla Riemu lisäsi kaasua, ja pelissä ja koko ottelusarjassa alkoi näkymään ratkaisun merkkejä. Riemu tuplasi johtoasemansa toisen jakson viidennellä minuutilla, kun Kasperi “Tahto” Halme sai pallon laidalla, notkautti askelharhautuksella vedet pois korvasta, jonka perään tälläsi vastustamattomasti pallon takanurkkaan. Tästä kului vajaat kahdeksan minuuttia, kun alkoi lopullinen iloittelu. Pelikellon pyörähtäessä 33. peliminuutille Jonne “Eira” Forsström ryöväsi pallon hyökkäysalueella eikä paljoa kysellyt, kun tälläsi vasurillansa pallon yläriman kautta etuylänurkkaan. Peli jo 4-1, ja PJK:n oli alettava ottamaan reikäpaitapeliä käyttöönsä. Pyörityksen käyntiin saatuaan pirkkalaiset pääsivät pariin vaaralliseen tilanteeseen, mutta Riemu teki useasti ylivoimapelin vaikeaksi jo heti PJK:n puolelta lähtien. Tästä aktiivisesta puolustuksesta palkittiin kahdesti. Vajaa vitonen ennen loppua Jonne “Taas riisto” Forsström väänsi pallon laidalla itselleen ja sijoitti pallon varmuudella puolesta kentästä tyhjään maaliin. Pari minuuttia ennen täyttä aikaa nähtiin vielä hieno hetki, kun maalille tuli todennäköisesti viimeistä kertaa riemupaidassa Jori “Jorge” Lagerblom hienot karsintapelit pelanneen Eino “Tale” Muhosen tilalle. Viimeisen ruuvin PJK:n arkkuun ruuvasi Olli “Sii” Annala, joka pääsi pallonriiston jälkeen lasauttamaan muutaman valkopaidan välistä pallon viimeisen kerran pirkkalaisten maaliin.

Oikeanpuoleisempana pallosta vääntävä Jonne “Twix” Forsström oli liigakarsintojen tehokkain pelaaja, kahdessa ottelussa vyölle kertyi tehot 3+2

Summeri soi, taululla lukemat 6-1, Riemu nousi takaisin Futsal-Liigaan. Karsintasarjan ensimmäinen ottelu oli tiukka vääntö, jonka Riemu onnistui kääntämään itselleen, mutta toinen osaottelu oli Riemun varsin yksipuolinen näytös, eikä sille paljon parempaa esityspaikkaa olisi ollut, kuin Monnari upean kotiyleisön edessä. Futsalmiehet kiittävät menestyksekkäästä vuodesta kaikkia pelaajia, seuraa, kannattajia, yhteistyökumppaneita sekä kaikkia riemumielisiä ihmisiä. Kiitos ja kumarrus, nähdään taas ensi kaudella liigaparketeilla!

Monnarin liitokset olivat repeämispisteessä ottelun jälkeisissä juhlinnoissa

Futsal-Liigaan!

Riemu – PJK keskiviikkona 20.3.2019
Riemun kokoonpano:  Eino Muhonen (mv), Jori Lagerblom, Janne Rissanen, Mika Halonen, Aaro Hedman, Elias Huhtinen, Ville Vanttaja, Markus Riikilä, Tuure Fagerström, Leevi Kemppainen, Jonne Forsström, Olli Annala, Kasperi Halme, Olli Pöyliö
Tehopisteet:
Jonne Forsström 2+1
Markus Riikilä 1+1
Kasperi Halme 1+0
Olli Pöyliö 1+0
Olli Annala 1+0
Aaro Hedman 0+1
Mika Halonen 0+1