Muikut lähtivät kotiturnaukseensa metsästämään tärkeitä pisteitä. Sarjanousu jäi siis tältä kaudelta toteutumatta, mutta edelleen olisi tasaisessa sarjassa vaara joutua alaspäin karsintaviivan tuntumaan ja toisaalta myös kaikki mahdollisuudet nousta mitalisijalle. Toimitsijavuorojen lisäksi lisäjännitystä kotiturnaukseen toivat turnauksen vastustajat O2-Jyväskylä III ja MultiAnts, joita Muikut eivät olleet vielä onnistuneet voittamaan kauden aikaisemmissa kohtaamisissa. Tiedossa olisi siis kalavelkojen maksun aika.

Ensimmäisessä pelissä Muikut kohtasivat paikallisvastustajansa O2-Jyväskylä III:n. Muikkujen osalta peli näytti kovalta halulta lähteä tekemään maaleja, mutta suurimmat yritykset uiskennella vastustajan maalille tyrehtyivät huolimattomiin syöttöihin. Vastustaja pääsikin kääntämään peliä keskialueella nopeasti Muikkujen päätyyn. O2 antoi alusta asti kovaa painetta puolustukselle aivan Muikkujen maalin tuntumassa. Tästä huolimatta Muikkujen vahva puolustus onnistui pitämään hyvin palloa itsellä ja vältti vaaralliset pallonmenetykset, mutta nopeita avauksia ei päästy paineen alta antamaan. Vastaavasti Muikut eivät rynnineet suin päin vastustajan puolustajien kimppuun vaan pyrkivät ryhmittäytymään puolustusasemiin estäen näin nopeat läpiuiskentelut. O2-Jyväskylä III saikin rauhassa pyöritellä palloa omalla puolustusalueellaan eikä näin ollen nopeita muikkujen ryhmitystä hajottavia kääntöjä pelissä nähtykään. Viisikkopuolustus siis toimi aiempia pelejä paremmin ja tästä isoplussa koko joukkueelle!

Myös toinen erä alkoi edellisen erän tapaan tiukkana vääntönä ja avausmaalin metsästyksenä. Vihdoin Muikkujen odotus palkittiin, kun ajassa 26:53 Sonja ”upeeta” Kenkkilä pääsi Hannele ”loistavaa” Mäki-Äijön syötöstä yllättämään vastustajan maalivahdin keskikentältä lähteneellä maavedolla, joka upposi hienosti maskia tehneen Tiia-Reeta ”Tintti” Kukon avustuksella verkon perukoille. Muikut eivät kuitenkaan saaneet nauttia johtolukemista kovin pitkään, kun jo reilun minuutin päästä O2-Jyväskylä III onnistui tasoittamaan pelin 1-1 sohimalla maalinedestä ruuhkan keskeltä pomppupallon onnekkaasti Muikkujen maaliin.

Kolmas erä oli molempien joukkueiden osalta voittomaalin hakemista. Erän loppupuolella nähtiinkin ratkaisuksi jäänyt maali, kun O2-Jyväskylä III sai hyökkäyksensä päätteeksi nostettua pallon kantista yläkulmaan. Muikut lähtivätkin jälleen pelin loppuhetkillä takaa-ajajina niin tutuksi tulleella strategialla painostamaan vastustajaa ja metsästämään tasoitusta: karvia nostettiin, painetta annettiin ja Ella ”spurtti” Lehtinen otettiin maalilta pois. Tällä(kään) kertaa lääkkeet eivät tepsineet ja pisteet lähtivät paikallisvastustajan matkaan maalein 1-2.

Supermuikku
Sonja Kenkkilä

Pistehait
1+0 Sonja Kenkkilä
0+1 Hannele Mäki-Äijö

Omien toimitsijavuorojen hoidettua alta pois, pystyivät Muikut keskittymään helpottuneina itse illan viimeiseen peliin. Muikut lähtivätkin sisuuntuneina aamun tappiosta ratkomaan paremmuuttaan MultiAntsia vastaan. Kauden molemmat aikaisemmat kohtaamiset päättyivät tasapeliin, joten kauden kolmas kohtaaminen ratkaisisi ainakin tilastojen valossa joukkueiden paremmuuden. Myös ennen peliä katsomossa kuultiin muisteltavan MultiAntsin kannattajien joukossa kauden aikaisempia kohtaamisia ja itsevarmoina todettiin tämän pelin vihdoin ratkaisevan ja kertovan paremman joukkueen.

Valmennus ei tällä kertaa päässyt penkin taakse ohjaamaan Muikkuja, mutta aamun pelin jälkeen saimme muistutuksen siitä, että enemmän voittoa halunnut joukkue on vahvoilla. Muikut olivat hieman pehmeitä päivän ensimmäisessä pelissä O2-Jyväskylä III:sta vastaan ja tällä kertaa lähdettiinkin voittamaan kaksinkamppailuita jo heti alusta asti. Halu voittaa näkyi jokaisen Muikun otteissa entistä selvemmin. Voitettujen kaksinkamppailuiden seurauksena Muikut pääsivätkin nyt paremmin maalintekopaikoille ja tilanteita saatiin aikaan jo heti alkuminuuteista lähtien. Siiri ”the tuuletus” Sirviö pääsikin napauttamaan terävän yläkulmaosuman taisteltuaan pallon itselleen. Muikkujen painostuksesta huolimatta myös MultiAnts pääsi yrittämään maalia yli toistakymmentä kertaa ensimmäisen erän aikana, mutta Ella ”muuri” Lehtinen teki taidokkailla torjunnoillaan ja uhrautuvan puolustuksen avustuksella Murkkujen yritykset turhiksi. Toiseen erään lähdettiin siis Muikkujen 1-0 johdossa.

Toisessa erässä Muikut esittivät jälleen nopeaa oivallusta ja peliälyä, kun Siiri ”syöttökone” Sirviö löysi suoraan vaparista tutkaparinsa Piia ”maalipörssi” Salon, joka onnistui laukomaan poikkisyötöstä jälleen yhden lisäosuman ja Muikut 2-0 johtoon. Ellan jatkaessa maalilla loistavia torjuntojaan ja viisikkopuolustuksen petratessa otteitaan tiiviinä rykelmänä ei MultiAntsilla ollut juurikaan vaarallisia maalipaikkoja ja Muikkujen verkko säilyi koskemattomana myös toisen erän jälkeen.

Kovan väännön ja Muikkujen painostuksen alla MultiAnts joutui turvautumaan kolmannen erän puolivälissä aikalisään. Aikalisällä juonitut kuviot selvästi auttoivat hetkeksi ja MultiAnts pääsikin kaventamaan pelin 2-1 minuutti aikalisän jälkeen. Kavennusmaali ei kuitenkaan hetkauttanut voitonhaluisia Muikkuja! Puolestaan minuutti kavennuksesta nähtiin upea maali Hannele ”nappisyöttö” Mäki-Äijön taidokkaan koko kentän läpäisseen syötön päätteeksi, kun Tiia-Reeta ”kädet kattoon” Kukko viimeisteli yhden kosketuksen päätteeksi kauden avausmaalinsa. Tätä upeaa osumaa tullaan vielä muistelemaan pitkään! Maalinnälkä kasvaa syödessä, joten Muikut lisäsivät vielä nopeaan tahtiin neljännen maalinsa, kun Piia ”aina valmiina” Salo iski heti perään ottelun toisen osumansa Paula ”piikki” Koposen syötöstä. Muikkujen nopeat kuittaukset MultiAntsien kavennusmaalin jälkeen hyydyttivät täysin Murkkujen pelin eivätkä he enää toipuneet Muikkujen iskusta. Kolmas erä olikin Muikkujen osalta vain nautiskelua pelaamisesta. Näin ollen voitto Muikuille selvästi 4-1. Alkuennakoihin palataksemme voimme siis todeta, että Muikut todellakin osoittivat joukkueen paremmuuden eikä katsomostakaan kuultu enää pelin jälkeen spekulointia siitä, kumpi joukkueista voiton ansaitsi.

Supermuikku
Tiia-Reeta Kukko

Pistehait
Piia Salo 2+0
Siiri Sirviö 1+1
Tiia-Reeta Kukko 1+0
Paula Koponen 0+1
Hannele Mäki-Äijö 0+1

Muikut toivovat säilyttävänsä turnauksen jälkimmäisen pelin liikunnan riemua ilmentävän peli-ilmeen ja voittamisen halun myös kauden viimeiseen turnaukseen 23.3. Ylöjärvellä. Panokset ovat edelleen viimeisessä turnauksessa kovat, siellä jaetaan vasta kauden päätteeksi lopulliset sijoitukset. Joten seuraa (jopa mahdollisesti paikan päällä) miten Muikut taistelevat loppuun asti mitalisijasta!



Kuva: Iris Haapasalo