Poseeraamassa kuvaaja-Eikkaa vaille koko kiertueella mukana ollut poppoo. Nostona alhaalla keskellä lasit päässä visan hävinnyt Leevi “Naaraaja” Kemppainen

Riemun vuokraminibussit kurvasivat lauantaina puolen päivän jälkeen nimihirvityskiekkoareena LähiTapiola Areenan parkkipaikalta kohti Raumaa Futsal-Ykkösen koitokseen paikallista FC:tä vastaan. Vuoden viimeinen divarilauantai saikin Riemun kannalta iloisen päätöksen, sillä Riemu kävi hakemassa 3-5 (0-2) -vierasvoiton FC Raumasta. Ottelu alkoi Riemun kannalta hieman tahmeasti FC Rauman prässätessä Riemua hyvin ylhäältä. Rauma sai ottelun alkupuoliskolla luotua hyviä maalipaikkoja, mutta Eino ”Rahi” Muhonen oli mies paikallaan esittäen loistavia torjuntoja. Viimeistään näiden torjuntojen jälkeen Riemu heräsi kunnolla otteluun, ja hyvän prässin kautta Ville ”Tieteilijä” Vanttaja sai katkaistua raumalaisten pelinavauksen. Ensimmäinen veto maalivahtia päin, mutta paluupallosta Vanttaja puski pallon verkon perukoille ajassa 14.48.

Maalista Riemu sai lisää virtaa ja vain pari minuuttia edellistä Riemu iski uudelleen. Leevi ”Visailija” Kemppainen syötti hyvän pallon laidalle Jonne ”Laiska” Forsströmille, jonka vasemman jalan laukaus yllätti raumalaisten maalivahdin; 0-2. Ensimmäisen puoliajan viimeiset minuutit Riemu puolusti tiiviisti ja tauolle siirryttiin vieraiden kahden maalin johdossa.

Toisen puoliajan alussa Rauma sai jälleen luotua vaarallisia paikkoja, mutta Eino ”Tale” Muhonen jatkoi loistavia otteitaan estäen raumalaisten maalit. Riemu sai kuitenkin kylmää vettä niskaansa Rauman kaventaessa ottelun 1-2:een ajassa 26.32. Riemulaisten päät eivät tästä vastaiskusta kuitenkaan tippuneet, vaan peliä otettiin entistä vahvemmin haltuun. Riemu pääsikin kohta juhlimaan lisämaaleja, kun Arttu ”Ruka” Seikkula väänsi itsensä laidalta vapaaksi ja pelasi hyvän pallon Ville ”Futsal” Vanttajalle takatolpalle, josta Ville viimeisteli voimalla 1-3 -johdon ajassa 30.27.

Seuraavaksi oli taas Jonne ”Kotikylä” Forsströmin ja Leevi ”Spuge” Kemppaisen vuoro, nyt vain roolit olivat vaihtuneet. Ensimmäinen haastoi laidalta ja toimitti pallon maalille, josta jälkimmäinen siirsi varmasti vieraat 1-4 -johtoon ajassa 34.12. Samassa ajassa Rauma otti aikalisän, jonka jälkeen nähtiin eriskummallinen osuma, sillä Riemun vielä viettäessä aikalisää laittoi tuomarikaksikko pelin käyntiin ja raumalaisilla oli helppo työ siirtää pallo tyhjään reppuun ja peli 2-4:een. Tästä ei kuitenkaan lannistuttu, vaan Riemu puolusti loppupelin tiiviisti raumalaisten pyörittäessä ylivoimaa. Mika ”Hauber” Halonen katkaisikin raumalaisten syötön, jonka jälkeen mies nosti kauniisti pallon tyhjään maaliin ajassa 38.10.

Eino “Myöhässä” Muhonen oli liekeissä lauantaina. Niin liekeissä, että roihujen sammutustyöt venyivät toisen puoliajan aikalisällä vahingossa niin pitkiksi, että tuomareiden pistäessä pelin käyntiin tauon jälkeen oli mies vielä sumussa kentän laidalla. Rauma kiitti kauniisti, ja neppasi pallon tyhjään riemumaaliin.

Raumalaiset saivat tehtyä viimeisellä minuutilla vielä yhden maalin ylivoimalla, mutta Riemulle kuitenkin tärkeä 3-5 -vierasvoitto ja kolme pistettä, josta oli hyvä jatkaa matkaa kohti Vaasaa ja Riemutaloa.

FC Rauma – Riemu lauantaina 15.12.
Riemun kokoonpano: Eino Muhonen (mv), Janne Rissanen, Mika Halonen, Arttu Seikkula, Aleksi Leppänen, Ville Vanttaja, Tatu Meriläinen, Tuure Fagerström, Leevi Kemppainen, Jonne Forsström, Olli Annala, Elias Martikainen, Kasperi Halme, Olli Pöyliö
Tehopisteet:
Ville Vanttaja 2+0
Leevi Kemppainen 1+1
Jonne Forsström 1+1
Mika Halonen 1+0
Arttu Seikkula 0+1

 

Vaasaan ja Riemutalolle saavuttiin kellon jo ylitettyä yhden yöllä. Kaikille saatiin oikein hyvät makuupaikat, ja reissun alussa paljon puhuttanut ja hilpeyttä herättänyt Eikan rahikin osoitti erinomaisuutensa levittäytymällä erittäin tilaviisaasti olohuoneen lattialle. Kun sängyt oli levitetty, ilmapatjat täytetty ja Cribs-kierros erinomaisen hostin Arttu ”Tääl mä vietän aikaa” Seikkulan isännöimänä suoritettu, oli aika painaa päät tyynyyn ja käydä unten maille.

Aamupäivästä käytiin kulttuurikierroksella Vaasassa muun muassa Vaasan vankilalla sekä Vaasan kirkolla, joista matkaop… valmentaja Sakari ”Mister” Holopainen piti ansiokkaat esittelyt (jotka tosin olivat ainakin jälkimmäisen kohdalla lähes sanasta sanaan opeteltu ulkoa Wikipediasta). Keskustassa vedettiin myös pastat naamariin, jonka jälkeen käytiin Riemutalolla visailemassa vieraspelivisa sekä pitämässä ottelupalaveri, jonka jälkeen suunnattiin kohti otteluareenaa, jolle päästiin lämmittelemään ruhtinaalliset 24 minuuttia ennen ottelun alkuvihellystä.

Itse ottelu alkoi hieman sekavasti, ja omassa päässä tarjoiltiin Kiistolle avaimia johtoasemaan muutamaan otteeseen. Näihin eivät isännät kuitenkaan tarttuneet ja Riemu siirtyikin Leevi ”Lefe” Kemppaisen sekä Elias ”Jonne ei muista” Martikaisen maaleilla kahden maalin johtoon ennen kymmentä peliminuuttia. Ottelun seuraava kaksikymmenminuuttinen olikin sitten riemunäkökulmasta varsin surullinen. Kolmannellatoista peliminuutilla laidalta maalille toimitettu pallo kimpoili omista takanurkkaan, ja kolme sekuntia ennen ensimmäisen puoliajan päätössummeria Kiisto painoi pelin tasoihin, kun pitkä pallo tavoitti maalinedustalta Joel Sundbackan, joka sivalsi pallon läheltä ylös.

Toinen puoliaika jatkui lähes yhtä karmaisevasti kuin ensimmäinenkin loppui. Vieraat pussittivat palloa riemupuolustuksen väleistä vuoron perään sivulta takanurkkaan, keskeltä ylänurkkaan, sivulta etunurkkaan ja keskeltä puikoista; peli oli yhtäkkiä reilussa seitsemässä minuutissa kääntynyt lukemiin 6-2. Riemu sai kuitenkin onneksi pysäytettyä tämän jyrän, ja seuraavaksi olikin vieraiden vuoro edellistäkin tehokkaampaan maalirykelmään, kun pallo saatettiin verkon perukoille vastaavat neljä kertaa alle viiteen minuuttiin. Olli ”Ei tarvii olla hauskaa” Annala iski alkutahdit nousulle toimittamalla kymmenmetrisen maaliin, ja tämän jälkeen oli hetki tyyntä ennen myrskyä. Seuraavaksi pelikello pysähtyi maalien merkiksi ajoissa 36.26, 36.59 ja 37.06, kun hurrikaani kävi pyörähtämässä Vamian Hansakampuksella pistäen pelin 6-6 -tasalukemiin. Maaleista vastasivat Tuure ”Jölli” Fagerström ja Kasperi ”Stallion” Halme reikäpaidalla pelatessa takatolpilta sekä Leevi ”Hefe” Kemppainen pallonriistonsa jälkeen.

Leevi “Rohmu” Kemppainen oli Riemun viikonlopun tehokkain pelaaja. Kahdesta pelistä plakkariin jäi tehot 3+2 ja lauantain ottelun voittomaali.

Tämän jälkeen valtoimenaan hyrskynneet aallot näyttivät rauhoittumisen merkkejä ja jatkoaika alkoi siintää merisessä horisontissa. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan aivan odottamatta saapuikin jättimäinen tsunami, ja valitettavasti se vyöryi suoraan päin Riemun naamoja. Viitisentoista sekuntia ennen täyttä aikaa kiistolaispelaaja syötti pallon puolesta kentästä alas maalivahdillensa, joka otti pallon rauhaisasti käsiinsä. ”Heihei, mitä kummaa!?” kuului riemupelaajan jos toisenkin suusta, koska pelikellon pyöriessä tuonkaltainen toimintahan ei ole sallittua, ja siitä kuuluu vastustajajoukkue palkita epäsuoralla vapaapotkulla. Hieman sekavasti ristiaallokossa koko pelin ajan Ottelu-nimistä valtamerilaivaa ohjannut tuomarikaksikko ei tätä selkeää sääntörikkomusta kuitenkaan huomannut, ja peli sai väärin perustein jatkua. Lopulta peli kuitenkin vislattiin poikki, ja moni huokaisikin helpotuksesta, ettei äänijänteitä venyteltykään tuomareiden suuntaan täysin turhaan ja Riemu sai kuin saikin ansaitsemansa vapaapotkun.

Toisin kuitenkin kävi, kun tuomarit suuntasivat kätensä tyyrpuurin sijasta paapuuriin ja pallo mätkäistiin 10 metrin pisteelle Riemun päähän vienojen ”Häh”-ihmettelyjen säestämänä. Syynä ilmeisesti maalivahdin avauksen häiritsemisestä tuomittu virhe, joka oli samalla Riemun kuudes. Satamasireenit huusivat tässä tilanteessa jo varsin runsain desibelein, mutta valitettavasti laivan suunta oli jo päätetty eikä se muuksi muuttunut. Pallon taakse asettui pelissä jo kahdesti aikaisemmin maalinuotan löytänyt Ossi Kivipuro, joka ohjasi tälläkin kertaa laivan satamaan Eino ”Eicca” Muhosen estely-yrityksistä huolimatta. Jäljelle jääneiden yhdentoista sekunnin aikana ei enää uusia satamaparkkeerauksia millään ennättänyt tehdä, ja maaliin päätyneet suoritukset jäivät 7-6 -lukemiin isäntäjoukkueelle.

Vaasasta jäi siis käteen aikamoisen vuoristorataottelun jälkeen maalin tappio, ja samalla cup-junan kyydistä lennettiin valitettavasti kilometritehtaalle. Huojentavaa kuitenkin on, että Cup oli Riemun tämän kauden rupeamassa vain sivumatka, ja tärkein, eli kolme Futsal-Ykkösen sarjapistettä napattiin kyytiin aikaisemmin lauantaina pari sataa kilometriä alempana.

Näin paketoitiin futsalmiesten syyskausi. Futsal-Ykkösessä tilanne on kohtuullisen hyvä, kun saldoksi ensimmäiseltä kierrokselta jäi 7-1-3 maalieron näyttäessä lukemia 47-35. Näistä kertyneillä 22 pisteellä irtoaa sarjassa kakkospaikka yhden pisteen FC Raumaa perässä, jolla tosin pelattuna yksi ottelu enemmän. Täten heti kevätkierroksen alkaessa Riemulla onkin paikka napata pienen syyskauden puolivälin alhon aikana sormista lipsunut kärkipaikka takaisin itselleen, kun vuosi päräytetään käyntiin tuplapeliviikonlopulla.

Riemun futsal kiittää kannattajiaan tästä vuodesta ja toivottaa kaikki tervetulleiksi aina enenevissä määrin myös vuotena 2019; futsalkausi on vasta puolivälissä! Ottelut jatkuvat tosiaan jo heti 5.1., kun AS MOON saapuu vieraaksi Monnarille.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

FC Kiisto – Riemu sunnuntaina 16.12.
Riemun kokoonpano:  Eino Muhonen (mv), Janne Rissanen, Mika Halonen, Arttu Seikkula, Aleksi Leppänen, Ville Vanttaja, Tatu Meriläinen, Tuure Fagerström, Leevi Kemppainen, Jonne Forsström, Olli Annala, Elias Martikainen, Kasperi Halme, Olli Pöyliö
Tehopisteet:
Leevi Kemppainen 2+1
Kasperi Halme 1+1
Tuure Fagerström 1+0
Elias Martikainen 1+0
Olli Annala 1+0
Aleksi Leppänen 0+1