Raporttirapsan tarjoaa JVT- ja pesutekniikka Oy!

Sunnuntai-iltana LähiTapiola Areenalla nähtiin kahden suurbändin konsertti, kun Liikunnan Riemun jääkiekkosinfoniaorkesteri sai vieraita Kajaanin Hokin laulu- ja soitinyhtyeen muodossa. Vieraspoppoon nuottivihko oli viime aikoina ollut oikein päin, ja joukkue olikin napannut (yhdeksän) 9 voittoa putkeen. Riemun Koirat oli puolestaan lähes yhtä kovassa kahden (2) ottelun voittoputkituubissa, joten jos jompikumpi joukkue häviäisi, menisi ainakin yksi putki poikki! Jännittävät lähtökohdat oli siis pedattu.

Riemukiekon kotifänien iloksi ottelun avausmaalia ei tarvinnut odotella kauan, sillä aikainen Koira nappasi matolieron! Ajassa 1:00 Ranskanmaallakin vaikuttanut mestarisäveltäjä Emppu “Emppu Normaali” Pulliainen sivalsi kiekon pussiin Johannes “Popeda” Sallilan & Markus “Mozart” Rämän sovituksista ja sanoituksista. Harmi sinänsä, että Hokkikiekko onnistui tasoittamaan pelin neljä (neljä) minuuttia myöhemmin, kun 2-1-hyökkäyksen päätteeksi kiekko pomppi onnekkaasti sisään Koirien pelaajan kautta. Ajassa 13:49 vierasjoukkue siirtyi vastoin kaikkia odotuksia johtoon, kun oman pään hassuttelun ja Jani “Lordi” Ollitervon upean blokin jälkeen keikko löysi tiensä maaliin. Enempää listahittejä ei ensimmäisessä erässä nähty ja väliaikashow’sta lähdettiin nauttimaan lukemissa 1-2.

Emppu “EP-levy” Pulliainen tykitti Riemu-uransa ensimmäisen maalin!

Toisen erän alkuun Koirat räjäytti lähes täyden LähiTapiola Areenan, kun Kaarlo “Kakerock” Kurvinen heitti ulkojäälätyn avopaikkaan Otto “PKN” Jääskeläiselle, joka ei erehtynyt ja laittoi kiekon yläpesään niin hienolla sijoituksella, että Riemu Hockey Oyj:n osakkeet lähtivät nousuun Helsingin pörssissä! Toinen syöttöpiste merkittiin Miska “Cheek” AA-utiolle. Ja näin peli oli tasan! Tämä CD-levy ei tosin kauan soinut. Petteri “Punakuono” Ikoselle tuomittiin huitomisrangaistus tahtipuikon heiluttua liian innokkasti ja tämän jäähyrangaistuksen aikana Hokki onnistui säveltämään johtomaalin. Tilannetta edelsi pitkä omassa päässä pyöriminen sekä muutama epäonnistunut purkukiekko. Hokilla oli paikka lisätä johtoaan, mutta Koirien maalia vahtinut maalivahti Petri “Poika saunoo” Pitkänen pelasi hyvää lätkäkiekkoa ja piti Koirat mukana pelissä. Erätaukoilemaan lähdettinkin lukemista 2-3.

Kolmannessa erässä molemmilla joukkueilla oli paikkoja lisäosumiin, mutta mokkemolarit olivat hereillä kuin Kortepohja ja tarkkana kuin porkkana. Erän loppupuolilla Reimukeikko yritti tasoitusmaalia ilman veskamolsea ja sai jopa ylivoiman tähän yritykseen, mutta niin vain Hokki onnistui laittamaan limpun pussukkaan ja poistui kaukalosta 3 (3) pisteen kera. Yrityksen puutteesta Riemua ei voi syyttää, sillä koko joukkio taisteli hyvin ja laukoi maalia kohti peräti 48 kertaa.

Bratislavan suosituin Riemu-pelaaja Kaarlo “Whatever You Want” Kurvinen tarjoili namusyötön Riemun 2-2-maaliin!

Seuraavan kerran pelataan keskiviikona, kun Riemu lähtee faniensa kanssa Seinäjoelle S-Kiekon vieraaksi! Fanireissulle mahtuu vielä mukaan, ilmoittautuminen tapahtuman Facebook-sivuilla: https://www.facebook.com/events/2252533901689328/

Luu: Bone meni tänään avausmaalinsa Riemu-paidassa laukoneelle Emppu “E-Type” Pulliaiselle!

Samu in Space: Tsempparihuppari jaettiin tällä kertaa maalilla tsempanneelle Petri “Nygård” Pitkäselle!

Possu: Jäi röhkimään karsinaan.

😀