Minkkien kauden avauspeli käytiin 7.11., kun vastassa oli Jyväskylän oma vastustaja Honsu. Minkeissä nähtiin monia uusia vahvistuksia, joiden ansiosta pelistä ei ainakaan innokkuutta puuttunut. Avauspeliin valmistautumiseen on kuulunut uusien kuvioiden hiomista sekä tarmokasta porrasjumppaa, jonka ansiosta peli olikin erittäin vauhdikasta alusta loppuun. Alussa oli havaittavissa pientä haparointia uusien kuvioiden kanssa mutta alkukankeuden jälkeen peli kääntyi kuitenkin Minkkien selvään voittoon lukemin 66-48. Tästä oli hyvä jatkaa heti viikonlopun seuraaviin peleihin Oulua vastaan.

Lauantain tuplapelipäivän lähestyessä minkkiflunssa kiersi joukkuetta oikein urakalla ja lopulta lauantain peleihin lähdettiin seitsemän pelaajan pienellä mutta sitäkin taistelutahtoisemmalla kokoonpanolla. Päivän ohjelmassa oli poikkeuksellisesti sekä koti- että vieraspelit Oulua vastaan Jyväskylässä. Hieman heikommista lähtökohdista huolimatta Minkit päättivät lähteä peleihin positiivisella asenteella haastamaan ennalta kovaksi tiedettyä Oulun joukkuetta. Aamupeli sujui kolme erää tiukoissa tunnelmissa ja ilahduttavasti jokainen minkki pääsi heiluttamaan korisukkaa ottelun kuluessa. Viimeisessä erässä kuitenkin ONMKY jaksoi juosta ja keskittyä viimeistelyyn paremmin ja nappasi näin ollen voiton luvuin 52-63. Matsin parhaana suorituksena jäi mieleen Maijun sijoittamat ennätyssummat joukkueen sakkokassaan – tätä suoritusta kiitellään vielä moneen kertaan Minkkien pikkujouluissa!

Muutaman tunnin palautumisen jälkeen alkoi valmistautuminen päivän toiseen otteluun, johon saatiin myös pari tuoretta jalkaparia mukaan. Toisaalta saman verran minkkejä myös katosi mystisesti Jyväskylän pelikentiltä, joten tähänkin peliin lähdettiin seitsemän pelaajan voimin. Otteluun lähdettiin tsemppaamaan nopeita vaihtoja ja fiksua, hätiköimätöntä peliä toteuttaen. Pelikirjan lukemattomilta sivuilta oli selkeästi valittu oikea taktiikka, sillä vastustaja pakotettiin ottamaan aikalisä jo pelin ensi sekunneilla Minkkien mennessä 4-0 johtoon. Koko peli edettiinkin Minkkien komennossa ja vaikka viimeisessä erässä korien tekeminen tuntui olevan suuren työn ja tuskan takana, pitivät Minkit johdon loistavalla joukkuepuolustuksella ja korjasivat voiton lukemin 48-56.

Seuraavan kerran Minkit ovat tositoimissa taas sunnuntaina 18.11 klo. 10:30 Kypärämäen koululla. Tule siis silloin katsomaan, millaisen taiston sarjan kärkipäässä viihtyvät Minkit saavat aikaiseksi Laukaan Urheilijoita vastaan!