FC Liikunta matkaa Coimbran kisoihin yhden maalivahdin ja 17 kenttäpelaajan voimin. Joukkueen taustoihin lähtee myös valmentaja sekä polvivammaiset managerit. (yhdistettynä saadaan kaksi tervettä polvea, eli kokonainen manageri). Kisajärjestelmä sekä lohkojaot selviävät tarkemmin vasta kisojen aattona järjestettävässä Technical meetingissä. Varmaa on kuitenkin alkulohkojen pelattavan 22.-24.7. ja sijoitus- ja jatkoottelut 26.-28.7, jolloin myös Euroopan mestari on selvillä. Kisoja voit seurata Riemun Somesta sekä kisasivulta https://www.eug2018.com/ Varmaa on, että Coimbrassa nähdään yllätysvalmis FC Liikunta, joka tulee antamaan kaikkensa kentällä!

Maalivahti

 

Sauli Kilpeläinen 1

Näihin kisoihin Riemu joutuu lähtemään vain yhden pelaavan maalivahdin voimin, sillä reservistä löytyy ainoastaan polvivammaisia tai yli-ikäisiä maalivahteja. Tähän tilanteeseen Riemu ei kuitenkaan kaadu. Maalin suulle astelee jo toisissa kisoissaan pelaava Sauli Kilpeläinen. Veikkausliigasta asti kokemusta omaava Sauli kuuluu kunnossa ollessaan kisojen parhaiden maalivahtien joukkoon eleettömällä torjuntatyöskentelyllään sekä rohkealla ilmatilan hallinnalla. Vahvasti puolustusta alhaalta ohjaava Sauli edustaa uutta Riemuvahtien sukupolvea, jotka Oikeasti osaavat pelata jalalla palloa.

Joukkuekaverin suusta: ”Luotettava maalivahti ja joukkuetoveri, joka jokaisella Riemulaisella on kunnia saada joukkueeseensa. Pääsisi söpöydellään ja musikaalisuudellaan kuuluisiin poikabändeihinkin, mutta meidän onneksi valinnut jalkapallon. Vahva maalilla myös henkisesti, joten joukkueen on helppoa lähteä Salen kanssa kisoihin. Pilkkujakin mies osaa kuulemma torjua (Veikkausliigarekordi 1/1), mikä voi osoittautua arvokkaaksi turnauksen edetessä.”

 

Puolustajat

 

Kasperi Halme 19

Puolustuslinjan johtajana paljon töitä tekevä Kassu on Soturi nappulakengissä, jonka puolella jokainen pelaaja haluaa olla. Topparin paikalta operoiva Kassu ei paljon hyökkääjien päitä silittele, vaan vastustajat saavat kokea hänen fyysisen preesensin läsnäolon joka tilanteessa. Futsalin puolella joukkueen avainpelaajan viittaa kantava kapteeni antaa joukkueelle avaimet päästä kisoissa pitkälle. Viime vuonna Kassu painoi kymmeniä kilometrejä rikkinäisellä pyörällä väkijoukon seassa ehtiäkseen kisakoneeseen, joten jännityksellä odotamme millä kulkuvälineellä mies tänä vuonna ilmestyy Portugaliin.

Joukkuekaverin suusta: ”Kasperi on sekä aikaisemmissa OSM- ja EM-kisoissa, että futsalparketeilla osoittanut olevansa taistelun ruumiillistuma. Kassu menee joka tilanteeseen kovaa vammoja pelkäämättä, sekä osaa lukea peliä hyvin. Nämä ominaisuudet tekevät hänestä yhden joukkueen tärkeimmistä puolustajista. Laitapakiksi päästessään mies haluaa nousta hanakasti ylös ja kutsuu itseään vaatimattomasti Neymariksi. Johtajana Sämpyn manttelinperijä, upee äijä ja ennen kaikkea Reimulainen.”

 

Pauli Pylvänäinen 7

Keskuspuolustuksen keskustassa pelatessaan Patse on taitava ja kova työmyyrä, jota vastaan on äärimmäisen vaikeaa pelata. Aikaisemmissa kisoissa myös keskikentällä sekä hyökkäyksessä pelannut tamperelainen on varsinainen unelmapelaaja valmennukselle monikäyttöisyydellään. Pauli on kullanarvoinen pelaaja omalle joukkueelleen, mutta vastustajana äärimmäisen raastava ja raskas pelaaja. P*skan jätkän tampereen ja puolan sortoisen englannin höpötys saa viileimmänkin vastustajan veren kiehahtamaan. Patsen ollessa kentällä vain yksi asia on varmaa: aivan mitä tahansa voi tapahtua.

Joukkuekaverin suusta: ”Rakastaa palloa kuin joukkuetovereitaankin. Herkästi mutta lujaa.”

 

Elias Martikainen 5

Pikku-Elias lähtee ensimmäisiin kisoihinsa vahvana haastajana keskuspuolustajan tontille. Raamikas toppari tulee varmasti olemaan arvokas lisä joukkueeseen turnauksen tiukassa pelitahdissa. Kouvolan sarjoja pituutensa sekä pääpelivoimansa ansiosta pilkkana pitänyt Mare, tulee turnauksessa dominoimaan ilmatilaa molemmissa päissä kenttää. Heti ensimmäisenä vuonna vahvasti Riemuun sisään iskenyt ”pikku”-Elias tulee olemaan musta-turkoosien fanien riemuna useamman vuoden ajan.

Joukkuekaverin suusta: ”Fuksi-Elias on EM-kisajoukkueen ensikertalainen. Pitkänhuiskea ja jaloistaan näppärän pelaajan vahvuuksiin lukeutuu komeiden viiksien lisäksi muun muassa voimakas laukaus. Kentällä hän viihtyy keskuspuolustuksen lisäksi myös keskikentällä.”

 

Ville Vanttaja 14

Joukkueen sähäkkä ikiliikkuja Vande lähtee järjestyksessään toisiin EM-kisoihinsa. Laitapakin tontilla viihtyvä Lappeenrannan kuntoihme ei anna vastustajalla hetkenkään rauhaa. Kylillä liikkuvien huhujen mukaan Ville on painanut koko kesän korkeasykkeistä intervallitreeniä yhdistettynä tiukkaan pelipaikkakohtaiseen harjoitteluun, mikä on nostanut miehen Kaakon kovan Kolmosen parhaimpiin laitapuolustajiin. Kehonhuollon erikoismiehen vinkeistä on varmasti hyötyä koko joukkueelle turnaustahdin ollessa äärimmäisen raskas, erityisesti Portugalin helteissä.

Joukkuekaverin suusta: ”Ville ”One Touch” Vanttaja – Lappeenrannan kasvatti, joka ei tunne sanaa väsymys. Raatoi esimerkiksi opiskelijoiden SM-kisoissa keväällä turnauksen isoimmat minuutit. Laitapuolustajana Vanttaja on periksiantamaton ja monipuolinen pystyen tukemaan myös hyökkäyksiä. Fyysisesti kyvykäs Vanttaja vastaa osaltaan myös koko joukkueen fyysisestä kyvykkyydestä muun muassa alku- ja loppuverryttelyjä johtamalla.

 

Tuure Fagerström 17

Vuosi sitten EM-kisoihin Riemun rinkiin liittynyt Tuure jatkaa Eetu Parpalan aloittamaa OKL-kiintiötä joukkueessa. Vahvasti hyökkäysorientoitunut laitapuolustaja tykkää nousta tukemaan hyökkäyksiä taitavia jalkojaan hyödyntäen. Vaikka hinkuu vahvasti ylöspäin, hoitaa Tuure myös puolustusvelvoitteensa moitteetta ja pyyteettömästi. Tullut mahtavasti mukaan myös joukkueen taustoihin, tehden paljon kisareissua mahdollistavia hommia kauden aikana. Futsal-parketeilla Tuure löysi itsensä painimasta vastustajan puolustajien kanssa hyökkäyksessä, ehkä sihti paranee siirryttäessä suurempiin maaleihin?

Joukkuekaverin suusta: ”Tuure “Fägis” osaa laittaa itseään likoon tavalla, joka vahvistaa joukkueen pelisuoritusta ja itseluottamusta. Piinaa vastustajia etenkin kaksinkamppailuissa ja erikoistilanteissa. Laitapuolustaja, jonka vahvuuksina ovat 1v1-tilanteet ja ilmataistelut, unohtamatta kylmänviileää viimeistelytaitoa. Joukkueelleen lisäarvoa antaa myös se, että pystyy pelaamaan paikkaa kuin paikkaa.”

Olli Annala 16

Sähäkkä, nopea ja ennakkoluuloton laitapuolustaja lähtee ensimmäisiin EM-kisoihinsa. Monipuolinen Opa tulee olemaan tärkeä palanen pitkässä turnauksessa kyetessään pelaamaan eri pelipaikoilla myös ylempänä ryhmityksessä. Olli on tekijämies, joka antaa kaikkensa joukkueen ja seuran puolesta kentällä ja sen ulkopuolella. Välillä mennään pää edellä tilanteeseen, seuraavalla hetkellä varmistellaan talkoita ja yhteistyösopimuksia kulisseissa. Tärkeä palanen mahdollistaessa kisapaikkaa, Manageri Lagerblomin taistelutoveri joukkueen sometuotannossa.

Joukkuekaverin suusta: ”Viime syksynä Liikunnan ovista sisään astellut Olli tuli ryminällä mukaan futsalparketeille sekä Riemun taustoihin. Nyt nähdään, miten Stadin Kolmosta Hopsin riveissä pitkään tahkonnut Olli pärjää vihreällä veralla muita Euroopan opiskelijoita vastaan. Ollin ehdottomia vahvuuksia ovat taistelutahto, juoksuvoimaisuus sekä Sami ”Lädi” Okkosen ’it’s coming home’ -hypen aisoissa pitäminen.”

 

Keskikenttä:

 

Basam Elfadl 10

Joukkueen pelin aivot, taiteilija jalkapallojumalien armosta, vahva kuin gallialainen kylä – Tästä miehestä löytyy kaikki. Bamse on valmennusjohdossa luomassa joukkueen pelikirjaa yhdessä Saken ja Tipin kanssa, minkä jälkeen toimii joukkueen moottorina ja taiteellisena johtajana kentällä. Junnumaajoukkueissakin Suomea edustaneen Basamin monipuolisuudesta kertoo myös se, että joukkueessaan Villiketuissa sijoitetaan kentälle, jonka jälkeen mies laitetaan dominoimaan vapaalle pelipaikalle. Vahvasti peliä ohjaava maestro omaa painavan laukauksen ja onkin yksi Riemun erikoistilannepelaamisen onnistumisen takeista.

Joukkuekaverin suusta: ”Basamilla ei ole juuri heikkouksia futaajana. Hänet onkin nähty vuosien saatossa eri pelipaikoilla joukkueissaan, muttei tietääkseni vielä kärjessä. Oliko se enteellistä, että hän pelasi 9-paidalla OSM-kisoissa toukokuussa? No, todennäköisempää on joka tapauksessa pelinrakentajan rooli keskikentällä.”

 

Olli Pöyliö 15

Pohjosesta kajahtaa, ja tällä kertaa todellisen löydön merkeissä! Kentällä ensimmäisiin kisoihinsa lähtevän pedalaisen löytää raastamasta viimeiseen pisaraan keskikentällä. Tekee pelistä toiseen erittäin arvokasta likaista ja pyyteetöntä työtä joukkueen eteen. ”Riemun Gravesen” -lempinimen saanut raastaja omaa myös Veikkausliigakokemusta, joten on varmasti tärkeä palanen joukkueen taistellessa menestyksestä eurokentillä.  Myös iltapäivälehdille antamistaan yhteiskunnallisista kannanotoista tunnettu Pölö on pelannut myös Joulupukin joukkueessa, joten suhteet ovat lahjoja varten varmasti miehellä kunnossa.

Joukkuekaverin suusta: ”Turnauksen ensikertalainen, A-luokan vahvistus. Tuntuu, että Lapilla ja tarkemmin määriteltynä Rollolla löytyy aina paikka Riemusta. Sillä samaan aikaan, kun Poro Parpala ripustaa Riemupaidan naulakkoon, puhaltavat pohjoiset tuulet uuden veijarin mukaan kuvioihin. Kentällä mies taistelee leijonista ja näyttöjä tulee pikemminkin antaa kentän ulkopuolella. Olli ”Pölö” Pöyliöltä löytyy myös mainitsemisen arvoinen liigastatus, joka monen muun pelaajan sijaan on ihan oikeasta lajista hommattu. Henkeen ja vereen pedalainen, joka johtaa omalla esimerkillään ja saa samalla koko joukkueen esiintymään ihan uudella ilmeellä. Iso kiinnitys ja hieno mies!”

 

Markus Riikilä

Ne jotka väittävät, että Ville Leino on suurin urheilutaiteilija Savonlinnasta, eivät ole ikinä nähneet Markus Riikilän lähes eroottisia otteita pallon kanssa. Riikilä on joukkueen vekkuli velikulta, joka elää kentällä pallokosketuksista. Tähän eivät kuitenkaan Markuksen taidot rajoitu, vaan mies on valmis sopeuttamaan pelityyliään ja juoksemaan suuren määrän askelia ja vuodattamaan litroittain hikipisaroita puolustussuuntaan. Etenkin keskikentän hyökkäävissä rooleissa viihtyvälle pallotaiturille ei kannata vastustajien antaa liikaa tilaa; muutoin pallo löytyy äkkiä verkon perukoilta. Kesän aikana sattunut valitettava loukkaantuminen estää todennäköisesti kentälle pääsyn kisoissa

Joukkuekaverin suusta: ”Savonlinnan tirehtööri viihtyy eniten luovana kymppipaikan pelaajana. Miehen oveluus on kuin toiselta planeetalta ja kyky saada vastustaja näyttämään tyhmältä on monen Liikunnan kaverinkin harjoituksissa kokemaa. Kun Riikilällä on pallo, voi tapahtua vaikka mitä ihan viun nättiä!”

 

Aaro Hedman 4

Jo toinen Kokkolan lahja nyky-Riemulle. Nopea ja sähäkkä matemaatikkofuksi ihastutti heti ensimmäisellä kaudellaan musta-turkoosia yleisöä pallotaituruudellaan sekä timanttisella pelikäsityksellään. Nyt ensimmäisiin kisoihinsa lähtevä Aaro on valmis ihastuttamaan myös nurmen puolella. Pääsee toimimaan valmennuksen pelisysteemissä useammalla paikalla nopeutensa sekä pallovarmuutensa ansiosta. Menee kentälle ja näyttää taitonsa eikä turhia huutele.

Joukkuekaverin suusta: ”Odotan innolla Arskan ensiesiintymistä Riemussa jalkapallon puolella. Nopeista jaloistaan, pehmeästä kosketuksestaan sekä Crash Team Racing -taidoistaan tunnettu Aaro onkin oiva lisä Riemun hyökkäykseen ja keskikentälle. Matemaatikko-Aaroa voidaan myös pitää uhkana Riemun korttipelipöydissä.”

 

Sakari Holopainen 3

The Coach, Mister, Joukkueen kunnioittama esikuva. Hienolla miehellä on monta nimeä. Ottanut ison vastuun joukkueen toiminnasta niin parketilla kuin vihreällä veralla. Loukkaantumisistaan tunnettu pallotaituri on monikäyttöinen pelaaja usealle pelipaikalle. Pystyy hoitamaan puolustuslinjan laidasta laitaan, sekä täyttää pelintekijän vaatimukset keskikentällä. Armoitettu joukkuepelaaja osaa myös olla nöyrä ja kriittinen omalle toiminnalleen, mikä nostaa hänen johtajaominaisuutensa aivan uudelle tasolle. Joka ikinen joukkue tarvitsee oman Saken!

Joukkuekaverin suusta: ”Sakke kuuluu joukkueen konkareihin ja on pitkän peliuran Riemussa niittäneenä toiminut myös valmentajana. Kentällä Sakke tykkää dominoida keskikentällä, mutta viihtyy myös puolustuspelaajana. Huhujen mukaan Saken syöttöprosentti oli tämän vuoden OSM-kisoissa vaatimattomat 100%, joten pallotatsia ei loukkaantumisongelmista huolimatta puutu! Jäämmekin jännäämään kestääkö koutsin paikat ja päästäänkö kisojen kunniaksi näkemään Saken kaivattu siilitukka ’one more time’?”

 

Janne Rissanen 20

Mannerlaattojen kokoiset rintalihakset omaava Rissa viihtyy niin hyökkäyksen tukena kuin laidalla paahtamassa. Mies on jalkapalloilija kehonrakentajan ruumiissa, jonka kikka-arsenaali yllättää, vaikka sitä osaisit odottaa. Taitava väkkärä heittää lennosta vaikka ”rainbow’n”, joka jättää vastustajan näyttämään tyhmältä. Patsen ”pikkuveli” osaa lukea peliä hyvin, minkä ansiosta hän pääsee usein maalipaikoille. Coimbran tyttäret lukitkaa äitinne, Raju on tulossa kaupunkiin!

Joukkuekaverin suusta: ”Luulen, että tämä kaveri on saanut tarpeeksi veljellistä kuittailua, joten on aika myös kehua. Rissasen kohdalla voidaan puhua pienestä suuresta miehestä, vrt. Napoleon. Johtamistyyli ja tavoite on eri, mutta merkitys omalle ’perheelle’ on korvaamaton. Rissanen on Riemun kantavia tukipilareita koko seuran ja jalkapallon/futsalin osalta. Esikuva nuoremmilleen asenteellaan ja loistava joukkuetoveri. Tehnyt niin valtavan työn seuran eteen, että tulisi matkustaa ilmaiseksi kaikkiin tuleviin EM-kisoihin. Ei valittamista, vaan nöyrästi niska limassa eteenpäin. Joukkueen tulisi olla iloinen saadessaan jakaa matka tämän miehen kanssa. Joukkuepelaaja suurella J:llä! Vielä kun oppisi kävelemään…”

 

Lasse Saari 8

Paljon on virrannut Tourujoessa vettä sen jälkeen, kun Kölnin jätkä edusti FC Liikuntaa ensimmäisen kerran Euroopassa. Joukkueen ehdottomiin konkareihin kuuluva Balo on yksi joukkueen hyökkäyspelin terävimpiä syömähampaita. Oikealta laidalta haastava Lasse on kenelle tahansa puolustajalle paha pideltävä, sillä kun Lasse pääsee vauhtiin, menee hän ohi oikealta ja vasemmalta. Lempinimensä mukaisesti Balo on tunnettu kentällä muustakin kuin pelitaidoistaan. Välillä kun mennään kovaa tuppaa lasi läikkymään. Isolla sydämellä pelaava laituri panee kaiken peliin aina FC Liikunnan väreihin sonnustautuessaan, vaikka talvisin muita värejä töidensä johdosta kantaakin.

Joukkuekaverin suusta: ”Se hetki kun vihdoin spottaa ihanilla silmillä hymyilevän Lassen Suomikamat päällä, on se selkeä merkki. Alkaa jännitys vatsassa kutkuttaa. Silloin tietää, että mennään kentällä, ja sen ulkopuolella.”

 

Tatu Meriläinen 6

Sanasta ”löysä” voi liittää vain positiivisia konnotaatioita Tatusta puhuttaessa hänen luppoisan savolaisen luonteensa, pyörivien nilkkojensa sekä öljyttyjen sambalanteidensa myötä. Todennäköisesti edellisessä elämässään sambannut Rio de Janeiron katuja, sillä voi viedä vettä korvasta huutamalla perään vain ”Olé!”. Joillakin sanotaan olevan kaksi vasenta jalkaa, mutta Tatulla ei ole sitä yhtäkään. Sen laituri on korvannut lähes Quaresma-tasoisella oikean jalan ularilla. Tehnyt Riemu-urallaan kovan duunin raivaamalla futsalin puolella itsensä kakkosesta liigapelaajaksi, ja nyt viime vuoden katsomokomennukselta pelaavaan kokoonpanoon.

Joukkuekaverin suusta: ”Tatu ”t.a.T.u” Meriläinen – Tämä savolainen öljylanne elää aivan uutta kukoistusta jalkapalloilijana. Tatu on pitänyt laitapuolustajia läpi kesän pilkkanaan Keski- ja Itä-Suomen alueen 3. divisioonassa, Toivalan Urheilijoiden väreissä. Valmistautumisleirin harjoitusottelussa koski palloon ensimmäistä kertaa urallaan myös vasemmalla jalallaan – MAALI! Laitahyökkääjän tontilla viihtyvä Meriläinen omaa laajan harhautusvalikoiman sekä vähintään yhtä laajan, vastustajien ihon alle menevän, lieppusuun.

 

Arttu Seikkula 18

Se ensimmäinen Kokkolan lahja nyky-Riemulle. Kulkee laitaa pikajunan lailla antamatta kenenkään pysäyttää itseään. Vilautti mahtavaa muulinpotkua jo ensimmäisissä kisoissaan Rotterdamissa 2014, jossa unohtumaton ensikosketus kisoissa päätyi verkon perukoille. Menneet ovat menneitä ja Arttu (4 maalia) on valmis laittamaan historiaan Jugi Kososen all-time maalimäärän (6 maalia). Tähän on latauduttu toimituksen tietojen mukaan rentoutumalla golfin ja jäätelön parissa.  Nähtäväksi jää pistetäänkö ennätykset uusiksi vanhalla tutulla Mökkitiellä, vai vaihtuuko levy uudempaan?

Joukkuekaverin suusta: ”Arttu näytti jo toukokuun OSM-kisoissa vaarallisuuttaan iskemällä useamman maalin heti kisojen alkuun. Ikävä loukkaantuminen keskeytti nuo kisat Artun osalta. Nyt takuuvarma viihdyttäjä on taas lähdössä matkaan, eikä suurena ihmeenä pidettäisi, jos jossain vaiheessa Coimbrassa ilmoille kajahtaa nimikaiman kappale Mökkitie.”

 

Hyökkääjät:

 

Elias Huhtinen 11

Tytöt kirkuvat, vastustajat pelkäävät ja omat kunnioittavat nähdessään hänet kentällä. Mies on kuin veistos, mutta kentällä hän on kovaa tavaraa. Rautaisen ulkokuoren sisällä huippujoukkuepelaaja, joka tekee pyyteettömästi töitä pelikaveriensa eteen. Erittäin nopea ja fyysinen target-pelaaja, joka on äärimmäisen vaarallinen viimeistelijä maalin edessä. Kevään nilkkaleikkauksesta pelikuntoon toipunut hyökkääjä ei jätä tilanteita varmasti kesken, vaan HUH-tisen päästessä vauhtiin aitaa kaatuu ja metsät rymisee. Erittäin tärkeässä roolissa pitkän turnauksen tuomassa rasituksessa kapeassa hyökkääjäringissä.

Joukkuekaverin suusta: ”FC Liikunnan hyökkäysvaunu, joka aiheuttaa pelkoa vastustajissa kentällä ja sen ulkopuolella. Eliakselta on lupa odottaa vastustajan puolustuslinjoja repiviä juoksuja, kaksinkamppailuvoittoja sekä maaleja.”

 

Eetu Parpala 9

Vaarallisen näköinen pelaaja niin kentällä, kuin korttipöydässä. Nallemaisen viekas ysipaikan pelaaja omaa ripauksen lappalaista kieroutta, jota hyödyntää vastustajan puolustuslinjaa hämmentäessään. Oppinut vuosien saatossa puolustamaan ja tekeekin arvokasta työtä vastustajan pelinavaamisen vaikeuttamiseksi. Poro on ollut usean vuoden ajan joukkueen kantavia voimia niin futsalin kuin jalkapallonkin puolella. Siirtyi jo kauden aikana kultaisten espoolaisten riveihin, mutta on edustuskelpoinen vielä Madridissa 2019, joten jäävätkö nämä kisat sittenkään Edin jäähyväisiksi?

Joukkuekaverin suusta: ”Todella mukavaa saada Edi mukaan kisakoneeseen! Menneellä futsalkaudellahan Edi loikkasi Riemun uppoavasta futsal-laivasta kesken kauden GFT:n miehistöön. Kiva nähdä minkä yliopiston paidan Edi vaihtaa päälleen, jos Riemun peli sattuu Coimbrassa takkuamaan.”

 

Taustat:

Valmentaja

Timo Laakso

Palloilun lehtori Tipi Laakso lähtee jälleen tekemään tärkeää työtä joukkueen menestyksen eteen. Toimii valmennuskaksikon Saken ja Basamin taustatukena, joista pojat voivat ammentaa kokemusta luodessaan pelikirjaa Euroopan valloitukseen. Erityisesti Tipin osaaminen ja kokemus tulee esille valmennuskaksikon ollessa kentällä, jolloin Tipin arvo korostuu hänen pyörittäessä palettia penkin päässä.

Joukkukaverin suusta: ”Valmentajana Tipi on pelien aikana todella rauhallinen ja analyyttinen. Vapaa-ajalla reissun seniori joutuu välillä olemaan ainoa aikuinen opiskelijakatraansa seurassa. Luotettava ja erittäin pidetty persoona joukkueen parissa.”

 

Managerit

Sami Okkonen

Managerikaksikon oikea polvi on monessa liemessä keitetty Stadin kolli, jonka kokemuksesta ja osaamisesta valmennusjohto hyötyy varmasti kisojen edetessä. Avustaa Tipiä penkinpäässä ja pitää huolen, että joukkue viihtyy kisapaikalla. Toimii myös varmasti hyvänä turistioppaana välipäivinä, kunhan selviää traagisesta Englannin välierätappiosta.

Joukkuekaverin suusta: ”Sami ”Lädi” Okkonen lähtee jo toisiin kisoihinsa, vaikka viime vuonna tuli osallistumisen ikäraja täyteen. Tämä HIFK-legenda tuo omalla panoksellaan harrykanemaista voittamisennälkää, sekä periksiantamattomuutta, jollaista voi television välityksellä nähdä kolmen leijonan paidasta tutulta Ruben Loftus-Cheekiltä. Onneksi Englanti tippui jo välierissä, jotta Sami pystyy keskittymään meidän omiin peleihin pelkän juhlimisen sijasta. It’s not coming home!”

 

Jori Lagerblom

Managerikaksikon vasen polvi kuuluu maalivahtien reserviin, jotka eivät näissä kisoissa ole pelikunnossa. Jori pitää varmasti huolen, ettei ääntä kentänlaidalta puutu hänen luodessaan henkeä joukkueeseen. Jorgen vastuualueeseen kuuluu kisojen aikana juoksevista asioista huolehtiminen sekä sisällöntuotanto Riemun sosiaalisen median kanavissa erityisesti pelien aikana.

Joukkuekaverin suusta: ”Loppusyksystä 2017 sattunut vakava polvivamma olisi lannistanut monen, mutta Jorillapa lähti homma ihan laukaksi. Tai pikemminkin mölyämiseksi; siihen malliin tämä moottoriturpa mesosi parketin laidalla. Talkoitakin Jortsu painoi koko joukkueen edestä, ja tästä, ja monesta muustakin, syystä hänet palkittiin ansaitusti Vuoden Riemulaisena. Parempaa manageria tämä kisajoukkue saa siis hakea. Jorge pitää omalla äänekkäällä preesensillään varmasti huolen Jyväskylän poikien viihtymisestä. Vastustajien ja erotuomarien viihtyminen on sitten asia erikseen. Ja jos aivan totta puhutaan, niin on siinä omillakin kestämistä, kun Jori pääsee kunnolla äänijänteitään revittelemään!”