Lentopallon 1-sarjassa on vielä moni asia ratkaisematta, vaikka jäljellä on vain yksi ottelukierros tulevana sunnuntaina. Jyväskyläläisittäin ja Keski-Suomalaisittain suurin mielenkiinto kohdistuu paitsi Veikka “Lötjykkä” Mannisen paitoihin myös pudotuspeliviivan tuntumaan. Kahdeksan parasta joukkuetta jatkaa pudotuspeleihin. Tällä hetkellä 7. sija on Kyyjärjven Kykyn hallussa. Kaksi pistettä Kykyn takana viimeisellä jatkajan paikalla majailee Riemun Kotkat. Peli ei kuitenkaan ole selvä, sillä sijalla 9 sarjassa nälkäisenä vaanii AitRi Tampereelta – vain pisteen päässä Kotkista.

Viimeisellä kierroksella voi tapahtua siis näiden joukkueiden kesken mitä vaan, kun täysi pistesaalis lentopallossa on 3 sarjapistettä. Kotkat kohtaavat sunnuntaina sarjakolmosen Kuortaneen. Juniorimaajoukkueen pojat eivät varmasti myy päävalmentajansa nahkaista kupolia halvalla, mutta ottelulla ei myöskään ole heille mitään merkitystä sijoituksen kannalta. Samaan aikaan Kyyjärvellä kohtaavat Riemun suurimmat kirittäjät KyKy ja AitRi.

Tilanne on siis käytännössä seuraavanlainen:
Voitolla jatkopaikka on Kotkille varma ja jopa 7. sija AitRin avustuksella mahdollinen.
Tappiolla taas joutuisimme jännäämään pitääkö KyKy pisteet kotonaan ja näin AitRin meidän takana.
Kierroksen sokerina pohjalla runkosarjan voitto ratkaistaan Maaningan Mahdin ja Karelian Hurmoksen välillä, joten taktikointia playoff-vastustajia ajatellen sijoilla 1-2 ja 7-8 on melko hankala tehdä.

Resepti on siis selvä. Voittamalla oman matsinsa ei tarvitse nahkansa puolesta pelätä!

Tule siis sunnuntaina Huhtasuolle antamaan Kotkille se kaikkein tärkein tsemppi klo 17!

Vielä tässä vaiheessa viikkoa jännitetään Kotka-leirissä Ville “Cinderella Man” Oksasen nilkan puolesta. Toivottavasti Voinmaan Apteekin salvoilla nilkka kutistuu kenkään sopivaksi ajoissa!

Spekuleeraaja,

Pönä #4