Alamäkiluistelun MM-sarja aloitettiin jo neljättä kertaa putkeen Itävallan Riders cupilla. Wagraissa pidettyyn kisaan suuntasi Liikunnan Riemusta Markus Juola sekä tälle kaudelle Pingviineihin liittynyt Joonas “JPHytönen” Kautto. Yhteensä suomalaisia matkusti Itävaltaan peräti 25 urheilijaa, joiden lisäksi porukkaan tuli vielä lajin luonteeseen kuuluvat somehörhöt ja muut bändärit. Kansainvälisistä laskijoista mukana olivat tällä kertaa lähes kaikki parhaat ja yhteensä kisaan osallistui 170 urheilijaa.

 

Kisaviikonloppu starttasi tuttuun tapaan torstai-illan harjoituksilla ennen perjantain aikalaskuja. Osa muiden maiden urheilijoista oli saapunut paikalle jo aikaisemmin rataa hinkuttamaan, mutta ränni oli Pingviineille melko tuttu jo edellisiltä vuosilta. Oman mausteensa laskuihin toi lähes jatkuva lumipyry pienessä alppikylässä. Lapioita ja harjoja tarvittiinkin jatkuvasti, vuokra-auton kitkarenkaita manattiin ja laskulaseiksi suunniteltiin erilaisia viritelmiä. Onneksi radan jää kuitenkin kesti kilpailun rasitusta hyvin ja jäähdytysputket takasivat nopean jäädytyksen, kunhan lumisade vain lakkasi hetkeksi.

Finaalipäivän laskut lauantaina menivät Pingviineillä mallikkaasti. Juolan laskut sujuivat puolivälierään asti leikiten, mutta lopputuloksena oli kilpailusta 9. sija. Kautto sen sijaan yllätti ensiesiintymisessään kaikki “asiantuntijat” ja raivasi tiensä aina välieriin ja kuudennelle sijalle. Tämä olikin haastattelun arvoinen sisääntulo Pingviineihin:

Joonas Kautto

Joonas Kautto, mikä oot miehiäs?

– Täältä Jyväskylästä kotosin ja täällä pysyn vastakin. Käyn töissä ja pelaan kiekkoo Vaajakosken Pelikaaneissa. 2015 vuonna kävin ekat luistelukisat Laajavuoressa ja siitä pikkuhiljaa lähti. Viime kaudella hajotin olkapään just Laajiksen crashed ice:ssä ja kausi jäi siihen.

Tavattiin pari vuotta sitten Laajiksen “iltavalaistuksessa” radalla ja olit kuulemma ekoja kertoja laskemassa. Näki heti, että nyt on kaveri laskemisesta hajulla. Kuinka tilanne on eskaloitunut siihen pisteeseen, että oottelet Riemun laskuasua postista?

– Totta, paha sanoo. Tuossa viime kaudella kattelin kisoja sivusta ja tuli sellanen tunne, että tuohon porukkaan pitää päästä mukaan. Sitten joskus pikku tumuissa kisan jälkeen uskalsin kysyä, et onnistuisko sellanen juttu =) Toivotaan että saadaan oikeet värit päälle jo seuraaviin kisoihin.

No mites tästä kausi etiäpäin?

– Meni Itävallassa niin hyvin, että pitää alkaa varaileen lentoja Minnesotaan seuraaviin kisoihin. Siihen on vielä kuukausi hyvää treeniaikaa, mutta sitte onki parin kuukauden kisaputki eessä!

Kumpikin Riemun laskija otti siis tähän mennessä “uran” parhaan sijoituksen, joten riemuisaa laskukautta on odotettavissa.

Muistathan ilmoittautua mukaan Riemun järjestämään Suomen cuppiin:

https://www.facebook.com/events/113134946139110/

 

Tulokset: https://data.atsx.org/Standings/RidersCup

Kauton haastattelu pohjautuu tositarinoihin.

Kuvat: Mark Roe, https://markroe.photoshelter.com/gallery-collection/Riders/C000007fhf15_hr4

Teksti: KMTT, Kreisi Maken Tietotoimisto