Näpän sopimuksen sponssaa Keski-Suomen Lämpö Oy!

Riemun Koirat katkaisi Suomi-sarjan villeimmät siirtohuhut, kun se signasi Ari “Näpä” Närhen riveihinsä vuoden mittaisella jatkosopimuksella! Närhi eroittui viime kaudella edukseen tehoillaan 17+13=30. Monet hänen maaleistaan tulivat tärkeisiin paikkoihin. Lisäksi Näpä häikäisi takatukallaan, joka on jokaisen parturi-kampaajan unelma!

-Jatkamispäätös oli helppo tehdä. Hyvä jengi ja positiivinen viime kausi helpottivat päätöstä. Lähinnä alkoi huolestuttamaan, kun GM Mikko “Thriller” Hyvönen” jätti soiton näin lähelle kauden alkua, kertoo helpottunut Mullet-Bullet. -Ensi kaudella meillä on hyvät mahdollisuudet mennä pitkälle. Tavoitteena on ensi kaudella tuoda harjoituksiin ja peleihin rento fiilis, paitsi maalivahdeille… Omat tavoitteet on asetettu korkealle. Aion käydä kahdesti oheisissa. Ja mulletti tulee pysymään, mihinkäs sitä koira karvoistaan pääsee!

Ari “Fresh daddy” Närhi kuvattuna paikalliskamppailussa.

-Näpällä on paljon hyviä ominaisuuksia, joista kauniit hiukset eivät olleet se vähäpätöisin, kun päädyttiin tarjoamaan miehelle jatkosopimusta. Näpä pääsi viime kaudella peli peliltä lähemmäs omaa potentiaaliaan, ja keväällä hän nautti koko joukkueen luottamusta, etenkin kun tarvittiin ratkaisijoita, kertoi GM Mikko “Tönii” Hyvönen ja haroi tyytyväisenä muutamaa partakarvaansa.

Närhen kummiyrityksenä toimii Keski-Suomen Lämpö Oy! Se on reilu ja paikallinen keskisuomalainen yritys, jonka erityisosaamisalaa ovat maalämpö- ja ilma-vesilämpöpumput. Keski-Suomen Lämmön tunnussanoja ovat paikallisuus, puhtaus, palvelu ja laatu. Kaikella asennustyöllä ja laitteilla on kuuden vuoden takuu.

Jussi “Juicy-P” Peltosen hauska fakta!

Ari “Asennuspäällikkö” Närhi on tuoreesta perheenlisäyksestä huolimatta ehtinyt käydä 7 kertaa viikossa jäillä, vaikka joukkueen omatoimijakso alkoi maaliskuussa. Iso kiitos kotijoukoille!