Kolat saivat kyytiä niin järjestäjiltä kuin pelaajiltakin!

Niinkin ajoissa kuin viikko turnauksen loppumisen jälkeen turnausjärjestäjät ovat vihdoin palautuneet turnauksen kolhuista ja on loppuraportin aika. Pahoittelemme siis loppuraportin viivästystä. Tässä se kuitenkin alla komeilee.

Ensimmäisen päivän ”sää on kuin morsian” –sää oli toiseen päivään tultaessa vaihtunut oikeastaan pahimmaksi mahdolliseksi. Lunta tuli välillä vaakatasossa ja välillä turnausjärjestäjiä hirvitti. Lähes jokaisen pelin jälkeen kolat saivat kunnolla kyytiä mutta tästä huolimatta kenttä oli jo ei niin taitokiekkoa suosivassa kunnossa viimeistään erätauolla.

Jaakko "Seppo Mäkelä" Ahokas valittiin turnauksen parhaaksi tuomariksi.

Turnauksen parasta antia oli kelistä huolimatta pelaajien iloinen meininki. Hymy pysyi pelaajien huulilla vaikka sitä välillä lumen seasta olikin vaikea havaita. Kukaan ei valitellut kentän kuntoa eikä myöskään selitellyt mahdollisia tappioita sillä. Jotkut jopa kiittelivät sääherraa, koska ajattelivat vastustajien taitopelaajien pelin kaatuvan siihen. Monet myös mainitsivat kyseisellä säällä pelattavan lätkän olevan aitoa pipolätkää.

On myönnettävä, että pelin taso hieman kärsi toisena päivänä suurelta osin sään takia mutta myös pelien kovetessa. Alkulohkojen huippuunsa viritetty punakonemainen taitokiekko oli muuttunut monella joukkueella ”kiekkoa maalille ja survotaan sisään” –taktiikkaan. Turnauksen taso oli kuitenkin niin järjettömän kova, että parhaat joukkueet luottivat vahvasti edelleen taitokiekkoon.

Välillä tunteetkin kuumenivat! (leikkimielisesti) Tuomari Ville "Vähis" Vähäkoitti seurailee tilannetta vierestä ilman luistimia, farkut jalassa ja reppu selässä.

Puolivälierissä lohko B osoitti kovuutensa viemällä neljästä välieräpaikasta kolme, jonka jälkeen turnauksen mitalipeleissä olivat mukana Kappelin Pimut, Perä-Orjat, Detroit Bed Things ja Raatajat. Alakaaviossa (sijat 5-8) liikunnan pedan isommat (Pleijjerit) vetivät pisimmän korren SaiSpaa (liikunnan pedan pienemmät) ja Dumppia sekä Tosi Hyvää Jääkiekkojoukkuettavastaan. Pleijjerit ilahduttivat koko kaksipäiväisen turnauksen ajan sivustaseuraajia mahtavalla asenteellaan ja huikealla maalien iloitsemisella. Myös viides sija oli Pleijjereille kuin mestaruus (taidettiin siis pelata aivan taitojen ylärajoilla)! Tälläistä meininkiä lisää, vai mitä SaiSpa? Joukkue jonka rosterista suurin osa ei hävityn puolivälieräpelin jälkeen viitsi ilmestyä seuraavaan otteluun, vaan on C:llä kahvilla. Mitä toimintaa!

Aapo "Pippo" Autio järkyttyi tajutessaan Pleijjereiden pudottua jatkosta.

Välierät olivat huippujännittäviä, vaikka maalien muodossa eroa loppujen lopuksi molemmissa otteluissa hieman olikin.Raatajat lähtivät hakemaan revanssia maanantain lohko-ottelun tappiosta Perä-Orjia vastaan. Raatajat olivat todellakin nimensä mukaisia, ja raskaissa olosuhteissa pelatussa ottelussa haastoivat hienosti ennakkosuosikin. Pelin jälkeen puhetta aiheutti varsinkin Raatajien kaksi hylättyä maalia. Ottelun erotuomari on kuitenkin vielä elävien kirjoissa, joten kyseessä oli ainoastaan pelin aiheuttama tunnekuohu, tai sitten elämme todella turvallisessa yhteiskunnassa, missä pipolätkä ei ole elämää suurempi asia..?

Toisessa välierässä maanantain lohkovoittaja Kappelin Pimut sai vastaansa nälkäisen Detroit Bed Thingsin. Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä joukkueiden latoessa vuorotellen maaleja nuottaan. Ottelun loppua lähestyttäessä liikunnan pedalaisilta rupesi hieman bensa loppumaan ja bilsalaisten joukkue yhdellä lyttiläisellä varustettuna (talousvastaava) pääsi karkaamaan ja nappaamaan finaalipaikan itselleen. Detroitia ei edes auttanut Eero ”Saanko-Vuoden-Tulokas-Palkinnon” Kaupin värvääminen joukkueeseen kesken turnaukseen, kun puolustusjyrä Jesse ”Laminaattiasentaja” Jokinen pystyi massallaan siirtämään Kaupin sivuun tilanne toisensa perään.

Pronssiottelussa Raatajat kairasivat itsensä voittoon paljolti Simo ”Mitali On Aina Mitali” Luukkaisen inspiroivan asenteen ansiosta. Ennen ottelua ilmoille heitettiin myös solidaarinen ajatus mitalien jakamisesta joukkueiden kesken, joka ei kuitenkaan kilpailuhenkisten lätkäjätkien ajatusmaailmaan sopinut, oikea asenne!

Kappelin Pimut olivat vastaantulijoita finaalissa, kuvassa maassa Jouni "Pitääks mun alkaa tapella" Hatakka.

Finaalissa kohtasivat siis oikeutetusti maanantain lohkovoittajat, vaikka heti ottelun alusta lähtien näytti siltä että Kappelin Pimut eivät todellakaan olleet finaalin arvoinen, vaan pelasivat turnauksen huonoimman ottelunsa. Pimujen Lennu ”Mourinho” Metsärannan luoma taktiikka finaaliotteluun sisälsi yhden virheen; huono keskittyminen Perä-Orjien edelliseen otteluun jätti huomaamatta heidän viime hetken vahvistuksensa, ilmiömäisen nopean ja taitavan Mikko ”Perä-Orjien Budjetti Puhki” Hyvösen, joka liikkeillään masensi Pimut ensimmäisen 30 sekunnin pelin aikana. Koko peli oli yhtä ja samaa näytöstä, eikä turnausvoiton menemisestä oikeaan osoitteeseen ollut epäilystäkään. Onnea mestareille!

ONNITTELUT PERÄ-ORJILLE!

Turnauksen jatkot Brassa sujuivat odotusten mukaisesti. Odotetusti tiistaina jatkopeleistä tiputtuaan ärsytystä turnausjärjestäjissä herättänyt SaiSpa oli saapunut sankoin joukoin paikalle. Joukkueen pelaajat olivat hyvin iloisella päällä joukkueen kehnosta menestyksestä huolimatta ja olivat hyvin innoissaan runsain joukoin paikalle saapuneista lukiolaistytöistä. Liian tulisilta jälkipuinneilta jatkoilla vältyttiin ja ilta sujui leppoisasti turnauskuvia katsellen ja turnausta muistellen.

Ainakin meidän järjestäjien mielestä turnaus oli menestys. Puitteet olivat kunnossa ja pelaajat tuntuivat nauttivan. Selvästi tämänlaiselle turnaukselle on tilaa yliopistolla. Turnaus aiotaan varmasti järjestää myös ensi vuonna, toivottavasti samassa paikassa ja isompana. Joukkueita enemmän mukaan ja pyritään hoitamaan paikalle myös musiikkia, joka tällaiseen turnaukseen sopisi mainiosti. Kelin puolesta ainakin pahin on nyt koettu ja siitäkin selvittiin.

Kiitokset siis turnauksen pelaajille ja joukkueiden faneille turnausjärjestäjiltä! Uhoaminen ja muut ennakkopuheet ensi vuoden turnauksesta ovat huhujen mukaan jo alkaneet eli kaikki mukaan myös ensi vuonna. JES!

Turnauksen loppusijoitukset:
1. Perä-Orjat 2. Kappelin Pimut 3. Raatajat 4. Detroit Bed Things 5. Pleijjerit 6. SaiSpa 7. Dumppi
8. Tosi Hyvä Jääkiekkojoukkue 9. HC Novokutznetsk

Mikko Laitinen, Ville Oksanen / Liikunnan Riemu